tiistai 24. maaliskuuta 2015

Motivaatiopula

Tuntuu nyt jotenkin tämä blogikirjoittelu työläältä. Tuntuu, että minulla ei ole mitään annettavaa tällä hetkellä. Tai itsestäni tyhjennettävää. En lopeta tätä, mutta nyt mennään varmaan vähän aikaa harvemmilla päivityksillä. Jossain vaiheessa sitten vauhti kiihtyy kyllä.

En ole saanut aikaiseksi varata aikaa ravitsemusenkelilleni. Mutta tilanne stabiili. Rytmiä ylläpidetään ja viime aikoina myös valinnat ihan järkeviä. Vaatteista päätellen kilot pysyneet siinä 90 hujakoilla.

Pitäisi varmaan alkaa ottamaan - tai otattamaan enemmän kuvia itsestä. Sellaisia kuvia, missä on myös muita ihmisiä. Minusta oli niin jännä kun harrastelehdessä oli yhdistyksen kunniamerkein palkituista ryhmäkuva. Minä en näyttänyt siinä mitenkään erityisen isolta. Ja paneuduin nyt oikein siihen, että katsoin sitä kuvaa itsestäni muiden joukossa. En vain sivuuttanut sitä.

Se mikä oli edelleen jännää, niin siihenkin kuvaan olin koittanut piiloutua muiden taakse. Niin syvällä se kuvauskammo on. Tämä on asia mitä minä saan nyt alkaa harjoittelemaan. Ehkä se on avuksi itsensä hahmottamiseen. Edelleenkään minä en jotenkin näe sitä, minkä kokoinen olen. Takaraivossa on kuva siitä parin vuoden takaisesta valtavan isosta... Ehkä siitä pääsee joskus eroon.

Alkanut siitepölykausi on ottanut taas lujille. Minähän olen pahimmassa kunnossa heti helmikuussa kun pähkinäpensas ja leppä pölyttävät. Tietenkin tilannetta helpottaisi, että vetäisi astmapiippuja säännöllisesti, eikä vasta siinä vaiheessa kun on aivan tukossa. Mutta nyt on olo asiallinen kun olen huolehtinut lääkityksestä. Henkiki kulkee.

Muuten tässä elän aika "jännittäviä" aikoja. Olen hakenut yhteishaussa opiskelupaikkaa... Näin 50-vuotiaana tuntuu hyvin hassulta. Mutta toisaalta olen innostunut ja toivon, että opiskelupaikka aukeaisi. Nyt täytyisi tilata pääsykoekirja ja alkaa pänttäämään. Uskoisin, itseni tuntien, että jos pääsen pääsykokeesta eteenpäin, niin sitten olen jo voiton puolella.

7 kommenttia:

  1. Blogi lienee ollut tiettyä tarvetta varten, tietynlainen ajatusten ponnahduslautaväline. Jos se ei tunnu enää luontevalta tai ei vaan jaksapystykykene, niin sitten vaan taukoa pitämään. Eihän tämän pidä olla mikään pakkopulla :)

    VastaaPoista
  2. Älä ota blogista paineita, mutta kyllähän sinun kirjoituksia lukee aina mielellään. :) Ei niiden tarvitse olla mitään erikoista ja isoa. Esim. ne pienet huomiosi ovat aina riemastuttavan oivaltavia.

    VastaaPoista
  3. Paljon tsemppiä ja jaksamista!

    VastaaPoista
  4. Hei, luin eilisen illan ja tämän aamun aikana kaikki blogitekstisi ja haluan sanoa pari asiaa:
    - Vau miten paljon olet saavuttanut tähän mennessä, olen puolestasi onnellinen :) ♥
    - Tekstisi ovat mukavia lukea, varsinkin ne pienet huomiot ja saavutukset :)
    - Olet vahva ihminen ja sinä selviät kaikesta, mitä vastaan tulee ♥

    Aion lukea blogiasi jatkossakin :)

    VastaaPoista
  5. Onnea yhteishakuun!!! <3 Pidä taukoa blogista, jos sille tuntuu, mutta älä kokonaan lopeta! :) Mulla on kans "ura"suunnitelmia ja "palikkatestejä" tiedossa...saa nähdä mitä tuleman pitää. :) Aurinkoa sinunkin kevääseesi!!! <3 Palaathan vielä kirjoittelemaan? :)

    VastaaPoista
  6. Vastaan Teille kaikille yhteisesti.

    Ensinnäkin on aivan käsittämätöntä, että säännöllisesti seuraavia on niin paljon - vaikka ollut hiljaiseloa minun puoleltani! Ja että edelleen uudet lukijat löytävät tänne tiensä.

    Ja kiitos, että Te olette olemassa. Te ymmärrätte. Te tiedätte. Ja tiedättehän myös sen, että olette uskomaton voimavara minulle. Jännää, miten Teidän tukenne onkin taivaan lahja matkalleni <3

    VastaaPoista