perjantai 4. heinäkuuta 2014

Leivän kirous

Tämä leipä on muodostunut minulle selvästikin kynnyskysymykseksi. Ja vaikka tämän säännöllisen ruokailun juttu on juuri se, että mikään ei ole kiellettyä, niin minun päässäni leipä vain on iso peikko ja sen myötä pelkään menettäväni jotekin koko homman hanskasta.

RT:n kanssa pohdin tätä asiaa. Ja itseksenikin olen pohtinut paljon. Ja tulipa sellainenkin juttu mieleeni, että joskus n. 9 - 10 vuotiaana kotiin ostettiin välillä Ruthin leipomon vaaleata rouheleipää. Ja se oli tuoreena aivan mielettömän hyvää. Jos tulin koulusta kotiin ensimmäisenä niin söin välipalaksi sitä leipää. Muistan jo silloin päättäneeni, että teen nämä kaksi palasta itselleni enkä enempää. Mutta minä en koskaan pysynyt siinä suunnitelmassani. Vaan söin koko leivän. Teen kanssa. Eikä silloinkaan mitään muuta sen leivän päälle kuin pelkkää voita. Paksulti.

Minulla oli tästä huono omatunto. Mielikuvani mukaan tämä ei johtunut sen "lihottavasta" vaikutuksesta vaan pikemminkin siitä, että isossa, tavallisessa työläisperheessä, ei ollut kuitenkaan sitä ruokaa mielinmäärin ja äiti oli varannut sen määrän, joka piisaisi kaikille. En  minä muista, että siitä olisi minua liiemmin toruttu. Ihmeteltiin kyllä, että miten se voi olla loppu kun juuri tuotiin. Minä en koskaan kertonut syöneeni kokonaista leipää yksin.

Ja jo silloin söin sen leivän salassa. Silloin kun ei ollut muita kotona. Muiden nähden söin "normaalisti". Jotenkin tämä "paha leipä" on ollut aina omassa päässäni ongelma.

Ja tosiaankin se hassu juttu, että ihminen tarvitsee viljaa ja kuituja. Leipä on siihen hyvä kuidun lähde. Ja minä en vaan handlaa tätä hommaa.

Toukokuussa kävin kuuntelemassa Myllyhoitoyhdistyksen järjestämän ruokariippuvuus-luennon. Siellä oli paljon hyvää asiaa. Mutta sitten yksi mikä minulle jäi kiertämään päähäni oli se, että heidän "oppiensa" mukaan se ruoka/ruoka-aine, jonka tunnistaa aiheuttavan itselleen riippuvuutta, pitäisi olla totaalikieltojen listalla. Ja sitä totaalikieltoa ei saisi ikinä rikkoa. Vähän samaan tapaan kuin alkoholisti ei voi ottaa sitä ensimmäistäkään kaljaa.

Ymmärrän tämän osin. Mutta sitten taas mielestäni ruokariippuvuutta ei voi verrata alkoholismiin. Ilman viinaa ihminen pysyy hengissä. Ilman ruokaa ei. Vaan sen ruoan kanssa on löydettävä se kultainen keskitie.

Ilman leipää toki ihminen voi elää. Mutta minulle on nyt käynyt niin, että mitä enemmän sitä mietin, niin sitä enemmän se menee minulta hanskasta. RT:n kanssa sovittiinkin, että minun pitää nyt löytää leipään "ystävällinen" suhtautuminen. Ehkä asiaa helpottaisi se, että en ajattelisi sitä leipänä, vaan viljatuotteena - kuidun lähteenä. Minä harjoittelen nyt ajatusmallini muuttamista.

Otan tämän jutun kanssa nyt jälleen vähän etäisyyttä. En tuo kotiini houkutusta. Syön leivän spesiaalina kahvilassa. Muuten nyt joudun sitten miettimään miten saan sen tarvittavan kuidun, n. 30g, päivässä muuta kautta. No, erittäin mieluinen kuidun lähde ovat vadelmat. Ja sitten minulla on nyt etsinnässä gluteeniton muro-/myslivalmiste, jota voin lisätä esim. viilin sekaan. Minun on lähdettävä vaan täältä tuppukylältä isommalle kirkolle, jotta sellaista löytäisin.

4 kommenttia:

  1. Hei!

    Tuossa tuli taas tietyllä tavalla hyvin tuttua asiaa. :)

    Kerroin jokunen päivä sitten, että teen ruokapäiväkirjaa, tsemppariystäväni nähtäväksi. Olin hyvin varma, että sen teho perustuisi siihen, että vähemmän esimerkilliset päivät saisivat hänessä aikaan jonkinlaisen "soo soo -reaktion", jota välttääkseni sitten pyrkisin pitämään ruokailut mallillaan. Mutta ei! Mahdolliset kommentit ovat hyväksyviä ja hyväntahtoisia. Pakko myöntää, että ainakin yhden päivän laitoin ranttaliksi ihan vain nähdäkseni, toistuuko ilmiö todellakin.

    Tuo on ilmiselvästi fiksu suhtautumistapa: Ainakin minulla iso osa syömisongelmista johtuu nimenomaan syömiseen liittyvästä häpeästä. Se johtaa salassa syömiseen, lohtusyömiseen ja jopa kapinasyömiseen. Tuloksena on liikakiloja, paha mieli ja kolhu itsetunnossa. Mutta jos häpeää ei tarvitse tuntea, vaan saa keskittyä positiivisiin puoliin, niin se auttaa paljon! Näin ainakin minun kohdallani. Ja uskon, että sinunkin.

    t: S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että minulle ei paasata eikä toitoteta sitä, mite minun on pakko laihtua on saanut aikaan sen, että olen varmaankin vihdoin tajunnut tekeväni tätä vain ja ainoastaan itseäni varten! Minulla ei ole suorituspaineita eikä näyttämisen tarvetta kenellekään.

      Tunnistan itsessäni myös tuon kapinasyömisen. Sitäkin on ollut! Miten hölmöä... Ja sehän on tullut juuri siitä jos joku on toppuutellut syömistäni.

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta! Pistää miettimään omaakin suhdetta ruokaan ja varsinkin siihen miten siihen liittyvät häpeän ja salailun tunteet juontuvat usein lapsuudesta.

    En muista mitä kaikkia ruoka-allergioita sinulla oli, mutta mites puuro kuidun lähteenä? Aiheuttaako se samoja pulmia kuin leipä? Vaikka gluteeniton (kontaminoimaton) kaurapuuro, riisipuuro, tattaripuuro...

    VastaaPoista
  3. Puuro ei aiheuta samoja ongelmia, mutta ei ole lemppareitani. Sitä olen kyllä harkinnut. Nyt olen kuitenkin mielestäni saanut riittävästi kuituja marjoista, niitä syön paljon. Ja lisänä kasvikset ja hedelmät.

    VastaaPoista