maanantai 15. syyskuuta 2014

Tunnesyöppö?

Kuten olen jo aiemminkin todennut niin tämä projektini on ollut enemmän psyykeni kanssa työskentelyä kuin varsinaista laihduttamista. Kun analysoin itseäni nyt rehelliseltä pohjalta, enkä valehtele itselleni, niin käsitys itsestäni, suhteessa ruokaan ja syömiseen, olettamus olettamuksen perään romuttuu!

Minähän olen ollut aina myös sitä mieltä, että minä en ole tunnesyöppö. Minussa ei ole mitään siihen viittaavaa. Ja vasta nyt n. pari viikkoa sitten havaitsin itsestäni järkyttävän puolen. Tai minä nyt vasta tiedostin itsestäni, että olenhan minä tunnesyöppö.

Elikkäs meillä oli isännän kanssa kiivaampaa vääntöä aivan taas samasta iänikuisesta välejämme hiertävästä asiasta. Eikä se vääntö edelleenkään johtanut mihinkään. Mutta kun siinä sitten riidan päätteeksi kumpikin tahollaan veti hermosavuja, niin minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että menen ostamaan "järki käteen ja ostoksille" -kaupasta niitä ihania choco banaaneja.  Ja syön itsekseni koko laatikollisen...

Oikeasti minä näin selkeästi ymmärsin itsestäni ensimmäistä kertaa, että kyllä tunteeni vaikuttavat syömisiini. Ja nyt kun sitten olen analysoinut asiaa enemmän, niin havaintoni vain vahvistuu. Ja vihan/kiukun/suuttumuksen tunteita minä puran herkkuihin. Nimenomaan suklaaseen! Ja näinhän minä olen aina tehnyt.

Tuo ensimmäinen havahtumiseni oli kaikessa "järkyttävyydessään" hyvin PUHDISTAVA! Sillä kerralla minä järjellä käsittelin tunteeni ja päädyin lopulta siihen, että minä en tarvitse niitä suklaabanaaneja. Ja mieleni tuli siitä tosi hyväksi.

Tämän asian analysointi jatkuu itseni kanssa ja nyt kun tunnistan ja tunnustan itsessäni tunnesyöppöilyn, minun on helpompi elää mielitekojeni kanssa.

6 kommenttia:

  1. Mäkin olen ajatellut, etten ole tunnesyöppö pahinta laatua. Mutta kyllä huomaan, että joskus rankaisen itseäni syömällä väärin. En usko olevani rakastamisen arvoinen ja sitten syön väärin. Yleensä tuohon liittyy kiukku.

    Helpoiten syön väärin väsyneenä ja stressaantuneena. Mutta tuolle asialle olen jo jotain pystynyt tekemään. Tuo itsen rankaisu on kyllä se pahin juttu.

    Tsemppii sulle. Ihanaa, kun tulee noita oivalluksia. Ne auttaa kummasti.

    VastaaPoista
  2. Nämä oivallukset helpottaa kummasti! Tämä on vaan jännää, että vuosi meni ennenkuin uskaltaa havainnoida itseään. Ja tunnustaa asioita.

    Näköjään tämä vaatii totaalisen "antautumisen". Mutta uskon sen kantavan. Ainakin minun on helpompi olla itseni kanssa.

    VastaaPoista
  3. Minä olen armoton tunnesyöppö ja näin painoa pudottaessa siihen asiaan todella joutuu kiinnittämään rutkasti huomiota ja tavallaan harmillista, että kaikki se huomio on pois niistä oikeista asioista. Hyvä, että huomasit asian ja pystyt nyt tietoisesti muuttamaan käyttäytymistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas koen, että tämä pääkoppani kuosiin saattaminen on juuri se tärkein ja auttaa minua eniten ja todennäköisesti myös kantaa eteenpäin varmiten😉

      Ja kun ymmärrän itsessäni asioita, minun ei tarvitse ratkaista niitä syömällä, niin kuin tähän asti.

      Itseasiassa ruoka ja syöminen ei täytä ajatuksiani - varsinkaan niine syyllisyyksineen ja morkkiksineen. Ja tämä on huikea tunne.

      Poista
  4. Näitä sinun oivalluksiasi on niin hieno lukea! Olet kyllä tehnyt valtavan määrän henkistä työtä jo nyt. Ja kroppa seuraa perässä koko ajan! Edellisen postauksen kaulakorukuvat olivat tosi havahduttavia nekin. Oikein hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😊

      Kuten olen toitottanut; tämä jonkinasteinen ymmärrys on vienyt minua eniten eteenpäin. Ja todellakin - kroppani tulee vain siinä perässä pienemmäksi. Kuin kaupanpäällisinä😊

      Poista