perjantai 19. helmikuuta 2016

Ravintoterapeutin tapaaminen 18 (part 2) - menestyksen avaimia

Ravitsemusenkelini tulosti minulle Taloussanomissa ilmestyneen artikkelin, missä kerrottiin yhdeksän asiaa mitkä tekevät menestyjän. Kävimme tätä läpi. Suhteutettuna minun elämäntaparemonttiini.


1. Nimeä täsmälliset tavoitteet: laihduta 5 kiloa on täsmällisempi tavoite kuin pelkkä laihduta.


Minullahan ei ole ollut tällaisia kilomääräisiä tavoitteita tähän mennessä ollenkaan. Alkuun en uskonut koko säännöllisen syömisen juttuun. Lähdin mukaan vähän "soitellen sotaan" -asenteella. Pitkin hampain, vastahakoisesti.


Sitten kun kilot lähtivät heti karisemaan niin tavoitteena ajattelin, että kun pääsisin edes siihen kuntoon, että jaksan koiranäyttelyssä esittää sen meidän pienemmän rotuisen koiran. Ja niitähän minä olen nyt pystynyt esittämään jo pitkän aikaa. Siihen ei vaadittu kuin se vähän reilu 10 kg:n pudotus.


Seuraavana haaveena oli, että jos joskus pystyisin esittämään sen meidän isomman rotuisen koiran. Ja tämäkin etappi saavutettiin viime elokuussa.


Missään vaiheessa ei ole asetettu konkreettisia kilotavoitteita. Koska se lähtökohta - yli 130 kg - oli niin järkyttävä, että pelkästään ajatus siitä, kuinka paljon olisi laihdutettava, että pääsisi edes alle 100 kg:n, oli täysin musertava! Saatika, että olisin ajatellut joitan "ihannepaino" tavoitteita. En pystynyt silloin ajattelemaan kiloina tätä asiaa ollenkaan.


Ja silloin kun painoni käväisi alle 90 kg:n niin minulle ensimmäistä kertaa tuli päähäni se ajatus, että kuinka nopeasti saisin tiputettua sinne n. 80 kg:n paikkeille - se on paino, jossa olen ollut aikuisiässä pienimmilläni. Ja olin mielestäni pieni. Kukaan ei uskonut silloin, että painan niin paljon.


Ja tämä ajatus oli minulle tuho! Minulle kävi se, mikä aina ennenkin - mitä enemmän ajattelen laihduttamista sitä enemmän lihon. Se on vaan niin kummallinen juttu.


Mutta nyt olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että joudumme miettimään mikälaisia tavoitteita laitamme. Olisiko lähiaikoina sen aika, että määritämme minulle konkreettisen kilotavoitteen? Ja sen myötähän tulee sitten se, että pääsisin opettelemaan myös sitä vaikeinta osuutta l. tasapainon hallintaa.


Tällä käynnillä emme vielä sopineet kilotavoitteita. Nyt satsaan siihen, että se hyvä ruokarytmin ja ateriavalintojen hallinta palautuu.


Mutta tulihan paljon mietittävää.

2 kommenttia:

  1. Mutta ovatko kilot ainoa konkretian mitta? Jos sinulle ovat sopineet tuollaiset käytännön "pystyn tähän" -tavoitteet, niin eikö sellainen ole sitten riittävän konkreettinen? Toimisiko jsinulle tavoite tyyliin "pystyn kävelemään koirien kanssa x pituisen lenkin tasaisella hengästymättä"? Tai vaikka perinteinen "mahdun näihin housuihin"? Tavoite, joka on palkkio itsessään.

    VastaaPoista
  2. Me puhuttiin tästä pitkään. Ja kunhan saisin kirjoitettua lisää noita juttuja menestyksen avaimista, niin siellä palaan tähän asiaan ;=)

    Tällä hetkellähän olen periaatteessa saavuttanut varovaiset tavoitteeni, mistä haaveilin projektin edetessä. Nämä ovat toimineet. Nyt en vaan itselleni löydä "vastaavia" haaveita.

    Toisaalta yksi tavoite voisi myös olla se, että opin käsittelemään kiloja kiloina. Oikeasti puhumaan kiloista ääneen. Oikeasti asettaa itselleni kilotavoitteita. Ja oppia elämään niiden kanssa ilman, että menen "paniikkiin" ja homma karkaa lapasesta.

    Minä nyt varovasti ajattelen (en puhu ääneen), että kun pääsen takaisin sinne alle 90 kg:n, niin sitten palataan tämän asian työstämiseen.

    Olenko minä vähän hankala :O). (No, olen!)

    VastaaPoista