torstai 13. helmikuuta 2014

Jumitusta

Nyt tuntuu siltä painoni suhteen, että ilmassa on jotakin "100kg:n" jumitusta. Eli en tunne itsessäni nyt varsinaisesti muutosta suuntaan enkä toiseen. Mutta tämä kaikki on normaalia eikä hetkauta minuakaan mihinkään suuntaan.

Minulla olisi ollut mahdollisuus vielä käydä ennen lähtöäni ravitsemusterapeuttini luona. Hän oli valmis järjestämään minulle ylimääräisen pikavisiittiajan, jos tunnen itse siihen tarvetta. Eli olisi pikaisesti katsottu vain paino, mutta ei olisi kirjattu sitä mihinkään. Hän olisi ollut valmis nipistämään omasta ruokatunnistaan sen pienen ajan! Joko tänään tai huomenna. Mutta minulla ei ole nyt kuitenkaan sellainen olo, että tarvitsisin uskoni vahvistusta.

Ja on ollut sen verran haipakkaa nyt viimeiset päivät, että en olisi sinne vaa'alle nyt kyllä kerinnytkään. Ja vielä on viikonlopuksi ajelua ympäri Suomen, koska 2 koiristamme lähtee hoitoon. Ja on vielä vähän epäselvää, että miten ajelemme ja minä päivänä. Mutta kilometrejä joka tapauksessa kertyy vielä.

Pakattu ei ole. Enkä kerkiäkään varmaan kuin vasta maanantai aamuna. Tavarat ovat kyllä jo kasassa, minkä nakkaan sitten vaan laukkuun. Enää ei puutu kuin nikotiinikorvike ja kamera on nyt vähän pohdinnassa; että otanko digijärjestelmän (painavampi) vai täytyykö vielä ostaa sellainen siedettävä pokkarin kokoinen. Tänään vielä kauppaan katsomaan niitä. Ja luulen päätyväni "taskumalliin".

Ruokien suhteen reisussa tiedän tulevan ongelmia. Tai siis on varmastikin työläämpää etsiä kaikkiin rajoituksiini sopivaa. Mutta olen nyt asennoitunut siten, että elän kuukauden vaikka hedelmillä! Ja kasvisruokaa on käsitykseni mukaan hyvin saatavilla.

Seuraava päivitykseni tulee sitten olemaan jostain päin Indonesiaa. Ennen lähtöäni en varmastikaan ehdi nyt enää tänne kirjastolle.

Aika lähellä lähtö on. Ja pikkaisen alkaa olla ilmassa "täältä tullaan"-tunnelmaa. Maanantaina 17.2.2014 klo 14.00 Helsingistä startti! Ja 20.2. lento Singaporesta Indonesian puolelle Jakartaan. Sitten oletan, että hankin lennon Lombokin suuntaan, Indonesian itäosiin ja toivon löytäväni lämpöä, upeita ja unohtumattomia maisemia ja rauhallisia rantoja. Mihin sitten sieltä - en tiedä vielä itsekään.


7 kommenttia:

  1. Vautsi! Upeaa matkaa ja elämyksiä sinulle!

    -matamiina pussikeittopäikystä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon juuri niitä elämyksiä. Ja haluaisin löytää sen riippumaton palmujen varjosta. Edes vähäksi aikaa.

      Poista
    2. Ja salaa haaveilen myös pyöräileväni vuokrafillarilla

      Poista
  2. Jumitusta täälläkin on ilmassa. Tsemppiä!

    Odottelen kyllä kovasti sun tulevia matkasyömisraportteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syömisethän ovat olleet aina päänvaivaa aiheuttavia reissussa ollessani. Mutta kyllä minä suoriudun. Ja odotan niitä ihania hedelmiä.

      Poista
  3. Hyvää matkaa - Indonesiassa on taatusti paljon hyviä erilaisia kasvisruokia syötäväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut lukemani perusteella käsityksen että kasvisruokaa löytyy hyvää ja hyvin.

      Poista