keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ravintoterapeutin tapaaminen 13 (part 3)

Kävimme läpi jälleen ruokapyramidia. Tsekkailtiin, mitä minä saan ja miten ravintoni koostuu.

Proteiinithan minulle tulee lähinnä maitotuotteista, lihaa syön hyvin harvoin.

Viljat tuntuvat nyt vähän ongelmallisilta ja ne lisäävät nälän tunnetta ja makean mielitekoja. Tämä kaikki on kuitenkin normaalia. Jatkan kuitenkin.

Rasvoja minä en ole saanut oikein riittävästi. Ja nyt ohjelmaan otettiin öljy - n. ruokalusikallinen päivässä. Kävinkin heti hakemassa valkosipulilla maustetun oliiviöljyn ja lorauttelen sitä salaatteihin. Ja itseasiassa loraus raejuustoon on oikein mainio juttu. Minun makuuni!

Näitä makeita kävimme myös läpi ja pohdimme, miten saisin tietyt salasyömiset kuriin. Kun sinänsä hötötkään ei ole syntiä ja on aivan ok, että niitä kuuluu ruokavalioon (ravintopyramidinkin mukaan) n. 10%:n osuus.

Tässä minulla on työmaata.

3 kommenttia:

  1. Mullakin on viljojen suhteen sama juttu. Niiden koukkuun jää eikä ne vie nälkää. Olen vältellyt aika lailla. Ostin eilen pussin jotain sämpyläntapaisia (aika tummia) ja olen ne viisi nyt syönyt eilisen tämän päivän aikana. Niissä on hirveästi kaloreita (yli 200 kcal per sämpylä) ja kun niihin laittaa levitettä päälle... No, kaalikeiton kanssa meni. Mutta jotenkin tulee kummia mielihaluja. Menee varmaan iäisyys ennenkuin taas ostan.

    Jos haluan leivänkorviketta, syön riisikakun. Siitä ei tule sitten minkäänlaisia haluja.

    VastaaPoista
  2. Mikä kumma niissä viljoissa on!

    Tuo puuro pysyy lapasessa, sen kanssa mielitekoineen koitan opetella elämään.

    VastaaPoista
  3. Minulla sama homma. Näkkärinä j ariisikakkuna vain otan vähäsen viljaa. Mutta puuro "ei sovi" ollenkaan juuri siksi kun tuntuu ettei ois mitään ottanutkaan. Samoin vältän perunaa, pastaa ja riisiä (joskus ehkä 2x kuukaudessa saatan ottaa niistä jtn). Olo on huomattavasti "parempi", ei tule minulle sitä samaa kamalaa väsymistä, mitä oli ennen leikkaustakin noitten ruokien jälkeen...

    VastaaPoista