torstai 17. lokakuuta 2013

Minä ilkeä?



Nyt minä varmaan olen vähän ilkeä, mutta minun on pakko kertoa tämä. Koska sain siitä niin hyvät kicksit!

Meidän kylällä, niin kuin varmaan joka kylällä, on yksi sellainen nainen, josta voi sanoa aivan oikeasti että on kiertopalkinto. Ja tämä nainen ei ole mikään ruudinkeksijäkään, mutta kuvittelee aivan tosissaan olevansa kaikkien muiden naisten yläpuolella koska hän on niin laiha ja hänellä on hyvät tissit. Eikä tämä ole yhtään liioiteltua, vaikka ilkeältä voi kuulostaakin.

Hän on aivan käsittämättömän moukka ja häikäilemätön. Esimerkiksi hän on ääneen ihmetellyt minullekin, että kuinka noin ruma ja lihava on voinut saada miestä ikinä itselleen... Kerran on tapahtunut jopa niin, että kun olemme istuneet paikallisen huoltamokahvilan pöydässä, niin tämä supernainen on käynyt mieheni haaruksiin kiinni! Aivan pokkana siinä minun silmieni edessä. Ja paljon, paljon muita säälittävän hauskoja yrityksiä, joita en jaksa edes kirjoittaa.

No, mutta pari päivää sitten törmäsimme kylillä vastakkain (emme olleet nähneet pitkään aikaan) ja tältä naiselta jäi oikeasti juttu kesken ystävänsä kanssa ja hänen leukansa loksahti alas ja hänen tuijotuksensa jäi vaan päälle. Tämä hänen ystävänsä, jonka minäkin tunnen, kertoi minulle myöhemmin, että perääni oli tuijotettu pitkään ja sitten oli vielä kommentoitukin; "mitä tuolle on tapahtunut?".

Tämä hiveli jos mikä!

9 kommenttia:

  1. Siis apua mikä dorka! Varmaan tuli entistä kevyempi fiilis ! :)

    VastaaPoista
  2. Hih, vähä tuli hyvä mieli sun puolesta! :) Moukka mikä moukka!

    VastaaPoista
  3. Meni kyllä vähän maku blogistasi. "yksi sellainen nainen, josta voi sanoa aivan oikeasti että on kiertopalkinto". Mikä tarve naisilla on nimittää toisiaan tällä tavoin ja ylläpitää siten epätasa-arvoisia seksuaalisuuteen liittyviä standardeja? Voisitko kuvitella että joku nainen tai mies nimittäisi jotakuta miestä näin? Vaikka kyseinen mies vaihtaisikin naista kuin sukkaa. Oli nainen millainen tahansa, niin tuo kiertopalkinto-nimitys on kyllä mielestäni ihan pohjanoteeraus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotinkin tämän kaltaista kommenttia ;).

      Me naisethan olemme toisiamme kohtaan susia. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva.

      Se kaikki paska, mitä minä olen aivan nokikkain (siitä pointsit hänelle!) saanut hänen taholtaan, olisi sen oikeutetumpaa arvostelua toiselta naiselta toiselle?

      Kirjoitukseni ei varmasti miellytä kaikkia, kuten en minäkään persoonana elävässä elämässä. Eikä ole tarkoituskaan.

      Poista
  4. "Me naisethan olemme toisiamme kohtaan susia. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva." No ei kyllä ainakaan minun piireissäni. Mutta voin kuvitella että siellä maakunnissa on tilanne toinen :)

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että kerrankin pääsit ns. pöydän päälle tuon naisen kanssa, joka on nöyryyttänyt sua monesti. Eikä sun tarvinnut hälle ees mitään sanoa, olla vaan. Kyllä se vaan on niin, että hyvä olo näkyy kauas. <3

    VastaaPoista