maanantai 30. kesäkuuta 2014

Opiskelen itseäni

Tästä kuvasta koitan nyt hahmottaa itseäni.

Laitanpa nyt (kun olen poikani koneella) edes pari kuvaa Indonesiasta. Kun sekin on jäänyt, kun en osaa tehdä sellaista omaa kansiota tänne blogiin niitä varten. (Neuvoja otetaan vastaan...)

 Singapore Zoosta.
 Sengiggi, Lombok.
 Gili Air.
 Gili Air.
Gili Air.


(Voi itku kun minä en kestä katsoa näitä kuvia. Voisin lähteä heti takaisin!)

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ei väkisin

Blogikirjoittelunikin elää nyt tasannevaihetta. En halua väkisin vääntää kirjoitelmia jos en tunne oikeasti olevan mitään sanottavaa.

Säännöllinen syömiseni on melko hyvin hanskassa. Valintani ei välttämättä. Opettelen hyväksymään tämänhetkisen tilanteen, enkä syyllistä itseäni.

Opettelen katsomaan itseäni tällaisena kuin nyt olen ja opettelen näkemään sen suuren muutoksen mikä on tapahtunut.

Eilen olin koiranäyttelyssä esittämässä kasvattiani joka valioitui kolmannessa näyttelyssään. Kehän jälkeen omistajansa, joka on minun silmissäni käsittämättömän pieni nainen, halusi yhteiskuvan meistä molemmista uuden valion kanssa. Ensimmäinen ajatus minulla oli "ei, apua", "millä verukkeella kieltäydyn".

Aikani mietittyäni tulin tulokseen, että harjoitusta se vaan on itselleni. Olla kuvattavana ja kuvissa...

Päätin jopa laittaa kuvan Facebookinkin. Mutta se tunne oli kyllä "kärsivä" kun painoin päivitä valintaa!

Eilisen illan katselin sitä kuvaa ikäänkuin ulkopuolisen silmin ja ei se hullumpi ollut. Isännällekin pystyin näyttämään sitä ja kerroin vielä senkin ajatukseni, että en näytä enää järkyttävän isolta hyvin pienen ihmisen rinnalla.

Ensi viikolla on jälleen RT:n kanssa tapaaminen. Oli ajatuksia, että en haluaisi mennä sinne. Nyt kuitenkin odotan sitä, vaikka mitään vähentymistä ei kiloissa varmaankaan ole. Mutta minä tarvitsen tapaamisemme ja vakaasti uskon siihen, että jossain vaiheessa alkaa taas tapahtumaan.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Punainen lanka

Hukassa!!!

Jotenkin en vaan saa nyt oikein mistään kiinni. Rytmi kadoksissa. En onneksi ole "sortunut" mihinkään älyttömyyksiin.

Paino ei tuntemuksieni mukaan liiku mihinkään suuntaan. Hyvä tämäkin

Lihavuusleikkaus kummittelee jälleen takaraivossani. Eli tämäkö on se mihin pystyn omin avuin? Hieno suoritus, mutta toisaalta vielä niin helposti luisuu takaisin yli 100 kilon jos mopo karkaa yhtään käsistä.

Olen tähänkin tyytyväinen, mutta ääneenlausumaton haaveeni olisi päästä n. 80kg:n painoon. Jaksaisin silloin vielä niin paljon enemmän.

Nyt on tökkinyt tämä blogikin. Kun en haluaisi vinkua - ja sitähän tämä nyt on.

Minulta on muuten alkanut lähtemään hiukset tukoittain päästä. Onneksi niitä on paljon. Mutta oudolta tuntuu itselleni näin ohuet hiukset. Ja kämmenistäni kuoriutuu nahka. Rasvattava kymmeniä kertoja päivässä.                     

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ravintoterapeutin tapaaminen 9 (part 3)

Keskustelimme RT:n kanssa paljon nyt näistä tämän hetkisistä ongelmista. Suurimman huomion sai nyt leipäongelmani.

Minulle leipä on ollut aina vaikea asia ja sitä en ole jotenkin pystynyt hallitsemaan. Ja edelleen se tuottaa minulle vaikeuksia. Luulisi, että nyt kun olen gluteenittomalla niin saisin tämän leivänkin hallintaani. Mutta ei. Myös gluteenittoman leivän kanssa saan ongelmia aikaiseksi.

Olen yrittänyt ratkaista tätä ongelmaa siten, että leivänhimon iskiessä menen kahvilaan nauttimaan sämpyläni. Mutta onhan sekin aivan hölmöä, kun se yksi sämpylä maksaa saman verran - tai enemmän oikeastaan - kuin 4 kappaleen sämpyläpussi kaupasta.

Kun ostan kotiin sämpylöitä niin minulle käy joka kerta niin, että syön ne kerralla. Vaikka kuinka psyykkaan itseäni, että 1-2 päivässä. Ja vaikka ne ovat pakasteita ja päätän sulatta vain sen yhden. Lopulta olen sulattanut yhden kerrallaan ja tyhjentänyt pussin. Leipä on vain niin hyvää. Varsinkin mikrosulatuksen jälkeen lämpöisenä - kun voi sulaa siihen päälle. En tarvitse edes mitään leivänpäällisiä. Sellaisenaan se on parasta!

Ja kun tätä keskustelimme, niin minähän tajusin itseasiassa, että minulla on suhteessa leipään aivan selvä syömishäiriö. En hallitse itseäni sen suhteen. Leipään minulla liittyy niitä ajatuksia, että se on "kiellettyä". Aina olen sanonut, että leipä lihottaa minua sanotaan asiasta mitä tahansa. Pelastukseni on ollut nyt se, että pussi sisältää vain 4 sämpylää, mikä ei vielä aiheuta katastrofia. Kun en ole ostanut ja syönyt pussillista joka päivä.

Leipään minulla liittyy selkeästi näitä, että se täyttää ajatukseni. Kun olen päättänyt, että huomenna ostan sämpyläpussin, niin odotan vain sitä hetkeä kun pääsen kauppaan. Ja varsinkin sieltä kotiin sulattamaan sen yhden sämpylän. Muka! Leipään minulla liittyy myös salasyömistä. Minähän en syö leipää juuri muiden nähden vaan yksin. Tai jos syön leipää muiden nähden niin silloin pystyn rajoittamaan itseni. Eli yksinollessani tavallaan jotenkin mahdollistan itselleni sen, että syön enemmän kuin olen päättänyt. Leivänsyönnin jälkeen minä tunnen syyllisyyttä ja omatuntoni soimaa minua.

Leipään minulla liittyy myös rituaaleja.  Tämä sulatusprosessikin on aivan selvästi rituaali. Minä en malta sulattaa sitä sulatusohjelmalla vaan täydellä teholla. Koska en malta odottaa pidempään! Sitten minä seison siinä mikron vieressä ja lasken kymmeneen, käännän sämpylän, lasken jälleen kymmeneen. Ja sitten se on valmis. Leivän syöntirituaalit ovat myös olemassa. Reunat syödään ensin ja sitten vasta keskusta.

Tämä oli aika järkyttävä havainto itselleni. Ja eihän tässä ole mitään järkeä. Minun on tämä saatava jotenkin järkeväksi ja hallintaani. Eihän siitä mitään tule, että en voi tuoda leipää itselleni kotiin vaan on syötävä jossain muualla. Eikä siitäkään mitään tule, että syön vain silloin tällöin viljaa. koska sitä tarvitaan kuitenkin joka päivä.

Kotiläksyksi sain nyt ensimmäiseksi alkaa työstämään ajatuksiani. Leipä ei ole kiellettyä. Leipää voin syödä ihmisten nähden, minulla  ei ole mitään salattavaa ja hävettävää leivän syömisessä.  Suurin "virhe" ajatuksissani on tuo, että ajattelen leivän kielletyksi tai vähintäänkin rajoitetuksi.

Minun pitäisi pystyä nyt myös tunnustamaan tämä juttu perheelleni ja aloitettava opettelu nyt heidän kanssaan, opeteltava syömään leipää heidän nähden. Mutta sekin on melkoisen vaikeata ja jotenkin noloa. Vaatii nyt aivan riittävän paljon ajatustyötä, että saan tämän sanotuksi ääneen.