Keskustelimme RT:n kanssa paljon nyt näistä tämän hetkisistä ongelmista. Suurimman huomion sai nyt leipäongelmani.
Minulle leipä on ollut aina vaikea asia ja sitä en ole jotenkin pystynyt hallitsemaan. Ja edelleen se tuottaa minulle vaikeuksia. Luulisi, että nyt kun olen gluteenittomalla niin saisin tämän leivänkin hallintaani. Mutta ei. Myös gluteenittoman leivän kanssa saan ongelmia aikaiseksi.
Olen yrittänyt ratkaista tätä ongelmaa siten, että leivänhimon iskiessä menen kahvilaan nauttimaan sämpyläni. Mutta onhan sekin aivan hölmöä, kun se yksi sämpylä maksaa saman verran - tai enemmän oikeastaan - kuin 4 kappaleen sämpyläpussi kaupasta.
Kun ostan kotiin sämpylöitä niin minulle käy joka kerta niin, että syön ne kerralla. Vaikka kuinka psyykkaan itseäni, että 1-2 päivässä. Ja vaikka ne ovat pakasteita ja päätän sulatta vain sen yhden. Lopulta olen sulattanut yhden kerrallaan ja tyhjentänyt pussin. Leipä on vain niin hyvää. Varsinkin mikrosulatuksen jälkeen lämpöisenä - kun voi sulaa siihen päälle. En tarvitse edes mitään leivänpäällisiä. Sellaisenaan se on parasta!
Ja kun tätä keskustelimme, niin minähän tajusin itseasiassa, että minulla on suhteessa leipään aivan selvä syömishäiriö. En hallitse itseäni sen suhteen. Leipään minulla liittyy niitä ajatuksia, että se on "kiellettyä". Aina olen sanonut, että leipä lihottaa minua sanotaan asiasta mitä tahansa. Pelastukseni on ollut nyt se, että pussi sisältää vain 4 sämpylää, mikä ei vielä aiheuta katastrofia. Kun en ole ostanut ja syönyt pussillista joka päivä.
Leipään minulla liittyy selkeästi näitä, että se täyttää ajatukseni. Kun olen päättänyt, että huomenna ostan sämpyläpussin, niin odotan vain sitä hetkeä kun pääsen kauppaan. Ja varsinkin sieltä kotiin sulattamaan sen yhden sämpylän. Muka! Leipään minulla liittyy myös salasyömistä. Minähän en syö leipää juuri muiden nähden vaan yksin. Tai jos syön leipää muiden nähden niin silloin pystyn rajoittamaan itseni. Eli yksinollessani tavallaan jotenkin mahdollistan itselleni sen, että syön enemmän kuin olen päättänyt. Leivänsyönnin jälkeen minä tunnen syyllisyyttä ja omatuntoni soimaa minua.
Leipään minulla liittyy myös rituaaleja. Tämä sulatusprosessikin on aivan selvästi rituaali. Minä en malta sulattaa sitä sulatusohjelmalla vaan täydellä teholla. Koska en malta odottaa pidempään! Sitten minä seison siinä mikron vieressä ja lasken kymmeneen, käännän sämpylän, lasken jälleen kymmeneen. Ja sitten se on valmis. Leivän syöntirituaalit ovat myös olemassa. Reunat syödään ensin ja sitten vasta keskusta.
Tämä oli aika järkyttävä havainto itselleni. Ja eihän tässä ole mitään järkeä. Minun on tämä saatava jotenkin järkeväksi ja hallintaani. Eihän siitä mitään tule, että en voi tuoda leipää itselleni kotiin vaan on syötävä jossain muualla. Eikä siitäkään mitään tule, että syön vain silloin tällöin viljaa. koska sitä tarvitaan kuitenkin joka päivä.
Kotiläksyksi sain nyt ensimmäiseksi alkaa työstämään ajatuksiani. Leipä ei ole kiellettyä. Leipää voin syödä ihmisten nähden, minulla ei ole mitään salattavaa ja hävettävää leivän syömisessä. Suurin "virhe" ajatuksissani on tuo, että ajattelen leivän kielletyksi tai vähintäänkin rajoitetuksi.
Minun pitäisi pystyä nyt myös tunnustamaan tämä juttu perheelleni ja aloitettava opettelu nyt heidän kanssaan, opeteltava syömään leipää heidän nähden. Mutta sekin on melkoisen vaikeata ja jotenkin noloa. Vaatii nyt aivan riittävän paljon ajatustyötä, että saan tämän sanotuksi ääneen.