tiistai 22. heinäkuuta 2014

Fillari

On niin uskomatonta, millaisia ystäviä ihminen voi saada koirankasvatuksen kautta. Millaista koirankasvattajana elo voi olla parhaimmillaan!

Kasvattini omistajat kutsuivat meidät kylään. Ja aivan ihanan yllätyksen olivat järjestäneet - mansikkakakkua ja mielettömän ihana lahja. POLKUPYÖRÄ. Lahja annettiin minulle A4:lla hauskana lahjalupauksena. Paperi pyöri siinä silmieni edessä vaikka kuinka pitkään, ennen kuin minä tajusin, että se on tarkoitettu minulle.

Eilen kävimme hakemassa lahjani ja isäntä oli niin innokas, että laittoi minulle pyörän heti ajokuntoon.




 
Kävimme heti pyöräilemässä pienen lenkin. Ja minähän nyt pääsen jälleen pyöräilemään sitten yhdessä koiran kanssa. Ja tämä meidän nuorempi (2,5 vuotias) yllätti minut täysin, kuinka nätisti se tajusi homman juonen, eikä yrittänyt säntäillä mihinkään suuntaan!


Tämä kuva lavastettiin harjoituslenkin jälkeen. Koirakaan ei ole hihnassa enää, mutta tuli mukanani pihatietä. Taisi neitikin innostua asiasta. Isäntäkin kaivoi fillarinsa naftaliinista ja lähti meidän mukaan. Enempi varmaan siitä syystä, että ei uskonut meidän kommelluksitta suoriutuvan!

Minulle tuli niin nuoruus mieleeni. Ja kuinka mukavaa koiran kanssa on fillaroida. Ensimmäisen ison koirani kanssa minä aikoinaan pyöräilin paljon - meille ei ollut 10 - 20 kilometrin matka mitään. Nyt kyllä olen kaukana siitä kunnosta, mutta ehkä tämä tästä helpottaa. Nyt pinimmätkin mäet saivat keuhkoni huutamaan hoosiannaa. Ei varmaan vieläkään oikein palautunut kevään keuhkokuumejaksosta. Toki minä puuskutan edelleen järkyttävän vähästä, mutta kun jaloissa ei kuitenkaan tuntunut oikeastaan miltään.

Myöhään illalla teimme vielä uudestaan sen pienen pyörähdyksen. Isäntä halusi kokeilla, miltä tuntuu fillaroida koira rinnallaan. Hänelle tämä oli ensimmäinen kokemus ja tuntui olevan innoissaan. Jouduin toppuuttelemaan, että matkaa ei aleta vielä haalimaan eikä vauhtia. Vaan pitää mennä koiran ehdoilla ja seurata, että sillä on koko ajan mukavaa, emmekä tapa sen - eikä omaammekaan - innostusta heti alkuunsa.

Tämä polkupyörä on kanssa niin mieluinen lahja, että en osaa tarpeeksi kiittää lahjan antajia!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kuvakantaan

Isäntä yllätti minut eilen täysin.

Luulin, että Tallinnan reissu Karnaluks-käynteineen oli Se lahja. Ja olin hyvin tyytyväinen yllätyksestä. Ja onnellinen ostamistani helmistä, satiininyöreistä ja mustikkamakuvedestä!

Kotiin tultuamme VARSINAINEN yllätys vasta odottikin. Läppäri. En olisi uskonut ja olen niin otettu.

Moni asia helpottuu ja bloginikin alkaa saamaan jälleen kuvitusta.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Puoli vuosisataa

Täyttyy tänään.

Mieheni vie Tallinnaan shoppailemaan. Onnistui yllättämään.

Vuosi sitten tuntui, ettei ole elämällä paljoa enää annettavaa. Niin totaalisen väsynyt olin. Nyt tuntuu, että kyllä tässä on vielä paljon porskuteltavaa. Ja minä jaksan!

Hyvä minä ja onnea!

torstai 10. heinäkuuta 2014

Turvallinen musta

Olen harjoitellut värikkäiden ja jopa vaaleasävyisten vaatteiden pitämistä. Tosiaankin niitä on pitänyt opetella ja sietää sitä epämukavaa oloa, koska värit eivät tunnu vieläkään kotoisilta.

Ja niin käsittämättömän syvällä sieluni sopukoissa on se ajatus mustan hoikentavasta vaikutelmasta, että en tiedä pääsenkö siitä ajatuksesta koskaan eroon.

Niin tuttu ja turvallisen tuntuinen musta vaate minulle on. Pitkän pitkästä aikaa kun puin mustat housut, niin tunnen itseni hoikemmaksi. Tämä on aivan järjetöntä! Minä näen jopa peilistä eron verrattuna entiseen. Tai se voi olla aivan luonnollistakin, koska minulla ei ollut ennen muita kuin mustia vaatteita. Hahmotan itseni niissä paremmin.

Tuota olen myös miettinyt, että vaikka painoni nousi viime jaksolla, niin vaatteeni eivät ole tuntuneet ahtaammilta. Ei edes pienimmätkään housuni. Kumma juttu, jota en ymmärrä.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ravintoterapeutin tapaaminen 10 (part 2)

Keskustelimme tästä kilojumista. Ja on aivan käsittämätöntä, että minä en saanut nuhteluja, moralisointia, saarnaa. Vaikka painoa oli tullut takaisin päin.

Päinvastoin - ilmoille heitettiin ajatus, että jos tietoisesti keskittyisimme välillä saavutetun ylläpitämiseen. Ja tietoisesti nautin menneistä kiloista. Joka on valtava määrä! Ja tietoisesti nautin nykyisestä minästäni.

Oikeasti tiedostaisin saavutuksena sen, että paino on pysynyt näissä lukemissa nyt lähes puoli vuotta.

Että minun RT osaa nykiä oikeista naruista. Tämähän on valtava saavutus. Aikaisempien kadonneiden kilojen syöminen takaisin (ekstran kanssa) on onnistunut minulta 2 - 3 kuukaudessa. Nyt kun oikein mietin sitä, niin tosiaankin minä olen pystynyt lihomaan 20 -30kg minimaalisen pienessä ajassa.

Yhdessätuumin tulimme siihen tulokseen, että mitään tehokuuria emme ota käyttöön. Minä olin miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, koska joskus olimme puhuneet, että hänellä on tarvittaessa järeämpiäkin keinoja
Mutta molemmilla oli selvä näkemys siitä, että ei sotketa minun pääkoppaa nyt millään kuurilla. Koska olen sisäistänyt kuitenkin tämän säännöllisyyden ja kyllä se taas jossain vaiheessa alkaa tuottamaan tulosta.

Tämä oli niin hyvä käynti. Minun on ollut hyvä olla ja valintojen teko on jälleen helppoa.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Leivän kirous

Tämä leipä on muodostunut minulle selvästikin kynnyskysymykseksi. Ja vaikka tämän säännöllisen ruokailun juttu on juuri se, että mikään ei ole kiellettyä, niin minun päässäni leipä vain on iso peikko ja sen myötä pelkään menettäväni jotekin koko homman hanskasta.

RT:n kanssa pohdin tätä asiaa. Ja itseksenikin olen pohtinut paljon. Ja tulipa sellainenkin juttu mieleeni, että joskus n. 9 - 10 vuotiaana kotiin ostettiin välillä Ruthin leipomon vaaleata rouheleipää. Ja se oli tuoreena aivan mielettömän hyvää. Jos tulin koulusta kotiin ensimmäisenä niin söin välipalaksi sitä leipää. Muistan jo silloin päättäneeni, että teen nämä kaksi palasta itselleni enkä enempää. Mutta minä en koskaan pysynyt siinä suunnitelmassani. Vaan söin koko leivän. Teen kanssa. Eikä silloinkaan mitään muuta sen leivän päälle kuin pelkkää voita. Paksulti.

Minulla oli tästä huono omatunto. Mielikuvani mukaan tämä ei johtunut sen "lihottavasta" vaikutuksesta vaan pikemminkin siitä, että isossa, tavallisessa työläisperheessä, ei ollut kuitenkaan sitä ruokaa mielinmäärin ja äiti oli varannut sen määrän, joka piisaisi kaikille. En  minä muista, että siitä olisi minua liiemmin toruttu. Ihmeteltiin kyllä, että miten se voi olla loppu kun juuri tuotiin. Minä en koskaan kertonut syöneeni kokonaista leipää yksin.

Ja jo silloin söin sen leivän salassa. Silloin kun ei ollut muita kotona. Muiden nähden söin "normaalisti". Jotenkin tämä "paha leipä" on ollut aina omassa päässäni ongelma.

Ja tosiaankin se hassu juttu, että ihminen tarvitsee viljaa ja kuituja. Leipä on siihen hyvä kuidun lähde. Ja minä en vaan handlaa tätä hommaa.

Toukokuussa kävin kuuntelemassa Myllyhoitoyhdistyksen järjestämän ruokariippuvuus-luennon. Siellä oli paljon hyvää asiaa. Mutta sitten yksi mikä minulle jäi kiertämään päähäni oli se, että heidän "oppiensa" mukaan se ruoka/ruoka-aine, jonka tunnistaa aiheuttavan itselleen riippuvuutta, pitäisi olla totaalikieltojen listalla. Ja sitä totaalikieltoa ei saisi ikinä rikkoa. Vähän samaan tapaan kuin alkoholisti ei voi ottaa sitä ensimmäistäkään kaljaa.

Ymmärrän tämän osin. Mutta sitten taas mielestäni ruokariippuvuutta ei voi verrata alkoholismiin. Ilman viinaa ihminen pysyy hengissä. Ilman ruokaa ei. Vaan sen ruoan kanssa on löydettävä se kultainen keskitie.

Ilman leipää toki ihminen voi elää. Mutta minulle on nyt käynyt niin, että mitä enemmän sitä mietin, niin sitä enemmän se menee minulta hanskasta. RT:n kanssa sovittiinkin, että minun pitää nyt löytää leipään "ystävällinen" suhtautuminen. Ehkä asiaa helpottaisi se, että en ajattelisi sitä leipänä, vaan viljatuotteena - kuidun lähteenä. Minä harjoittelen nyt ajatusmallini muuttamista.

Otan tämän jutun kanssa nyt jälleen vähän etäisyyttä. En tuo kotiini houkutusta. Syön leivän spesiaalina kahvilassa. Muuten nyt joudun sitten miettimään miten saan sen tarvittavan kuidun, n. 30g, päivässä muuta kautta. No, erittäin mieluinen kuidun lähde ovat vadelmat. Ja sitten minulla on nyt etsinnässä gluteeniton muro-/myslivalmiste, jota voin lisätä esim. viilin sekaan. Minun on lähdettävä vaan täältä tuppukylältä isommalle kirkolle, jotta sellaista löytäisin.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Ravintoterapeutin tapaaminen 10 (part 1)

Aavistukseni olivat oikeat. Nyt olen tullut takaisin päin 1,7kg ja päivän paino 98kg.

Ei ole kuitenkaan paniikkia eikä epätoivoa. Nyt on vaan näin ja tällä mennään. Hukassa en kuitenkaan koe pahasti olevani.

Ruokarytmi on suhteellisen hyvin hallinnassa. Valintojen kanssa työstämistä. Ja nimenomaan sen leivän kanssa.

Minulle on suuri saavutus se, että olen pitänyt painon nyt näissä lukemissa n. puoli vuotta! Sillä entisessä elämässäni olen onnistunut 2-3 kuukaudessa syömään takaisin 20-30kg.