torstai 27. maaliskuuta 2014

Veteen piirretty viiva

Olen kotimaan kamaralla. Ja sulattelen kokemaani sekä lähitapahtumia että menneisyyttäni. Selkeästi prosessi menossa.

Tuttavani kanssa juteltiin painostani ja kaikesta siihen liittyvästä. Hän ei ollut edes nähnyt minua painavimmillani, viime kevään huippulukemissa. Hän pohti ja ihmetteli sitä, että miten voi päästää itsensä siihen kuntoon.

Ihan helposti. Näillä sanoilla vastasin hänelle. Se homma kun lähtee lapasesta niin loppua ei näy. Minulla se hälläväliä raja meni 100kg:n paikkeilla. Sen jälkeen kiinnostus itsestäni hiipui hiipumistaan.

Sen jälkeen systemaattisesti kiersin peilit, vaakat - kaiken mahdollisen, missä itseään joutuu mittaamaan tai näkemään itsensä. Pakollisissa punnituksissa lääkärikäyntien yhteydessä suljin silmät ja korvat. Vaa'an lukemilta, mutta myöskin lääkäreiden yrityksiltä keskustella asiasta.

Tai jos keskustelin, niin sujuvasti kerroin syöväni niin kuin TIEDÄN, etttä ihmisen tai laihduttajan pitäisi syödä. Siis suoraan vakehtelin. Ennen kaikkea itselleni! Kyllähän ammatti-ihmiset tiesivät ja näkivät, että valheita latelin. Aivan loppuvaiheessa lääkärit antoivat minun olla rauhassa, eivätkä edes ottaneet painoani puheeksi.

Ja mitä enemmän itselleni valehtelin sitä enemmän lihoin ja inhosin itseäni. Sitä enemmän sulkeuduin ja eristäydyin. Ja siihenkin tulivat mukaan omat valheensa. Loputon suo ja kaiken nielevä oravanpyörä.

Tuttavani kysyi minulta ymmärränkö miten ihminen voi lihoa jopa yli 200 kiloiseksi täysin toimintakyvyttömäksi?

Ymmärrän täysin. Näillä sanoilla vastasin hänelle.

Minä olen jo jonkin aikaa tajunnut sisimmässäni, että minulla oli käsinkosketeltavan lähellä se viimeinen raja. Se raja, että olisin hautautunut lopullisesti itseinhooni. En olisi lähtenyt kodistani enää mihinkään ja lopulta olisin jäänyt sänkyyni, jonne minut olisi syötetty ja hoidettu. Minua ei olisi saanut liikkeelle kuin nosturilla.

2 kommenttia:

  1. Mutta et ylittänyt sitä rajaa, et antanut sen mennä liian pitkälle. Nappasit kiinni asiasta ja lähdit tekemään asialle jotain. Se erottaa sinut niist, jotka ovat luovuttaneet (toistaiseksi).
    Jotenkin sait itsinhosi ajettua nurkkaan ja selätettyä sen sen verran, että aloit panna hanttiin. You go girl!

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa minussa nousi pintaan naarasleijona, jonka tehtävä ei ole ohi vaikka jälkeläinen onkin jo täysi-ikäinen.

    Tajusin, että minä en jaksa auttaa, taistella enkä tukea.

    VastaaPoista