Viimeksi olen ostanut nutellan noin viikko sitten.
Sen kanssa kävi niin, että syötyäni siitä noin 1/3:n ihmettelin itseäni, että mitä siitä saan. Se maistuu pahalle, ja suussa äklö olo. Ja mahassakin!
Ajelin päämäärättömästi eteenpäin. Ja sitten minä poltin tupakan. Sen loputtua minä avasin ikkunan kokonaan auki ja heitin sen nutellapurkin jorvakkoon!
Se tuntui hyvältä. Se oli jotenkin erityinen hetki. Sen jälkeen on ollut helppo ohittaa nutellat kaupassa.
Mahtavaa! Typerä Nutella, sinne jorpakkoon se joutikin :)
VastaaPoistaAjattele jos joku olisi nähnyt :O
PoistaHullua, miten oudot asiat tehtynä tuntuvat hyvältä...
Pakko vielä kirjoittaa toinen kommentti. Kävin tässä vapaapäivän kunniaksi blogikierroksella ja siinä ohessa selasin läpi vanhempia julkaisuja. Tarkemmin sanottuna selasin läpi kaikki menneet kuukaudet ja päivitykset tältä vuodelta. Kaikkea en ehtinyt lukemaan, mutta monet luin ja monet silmäilin. Täytyy sanoa, että tämä on varmasti yksi parhaista painonpudotus -blogeista, mitä itse tiedän. Minähän löysin blogisi silloin noin puoli vuotta sitten, kun aloitin oman painonpudotukseni, ja olen täällä käynyt säännöllisesti vierailulla sen jälkeen. Harva bloggaaja uskaltaa kirjoittaa yhtä rehelliseen ja aitoon sävyyn ylipainostaan. Olet hyvä kirjoittaja, ja selkeästikin löytänyt sisäisen voiman, joka ajaa sinua eteenpäin, koska sellainen vahva määrätietoisuus huokuu teksteistäsi hyvin selvästi. Eli ei muuta kuin jatka samaan malliin!
VastaaPoistaJa alusta asti minulla oli blogin suhteen selvää, että en halua sinne yhtään reseptiä, ruokakuvaa, kaloritaulukkoa, ruokapäiväkirjaa, liikuntaohjelmaa..... Sitä uhoa. Ja kun minä jotenkin tunsin, että jokainen meistä lihavista tietää mitä pitäisi syödä ja miten. Siinä se ongelma ei ole. Alusta asti minulle oli selvää, että tunteista tässä on enemmän kysymys!
PoistaJa aina olen itsekin sanonut, että tiedän kyllä miten laihduttaa, mutta en tiedä miten pitää ne laihdutetut kilot poissa. Minä alan uskomaan, että olen aivan ratkaisun kynnyksellä ;). Ja jos yhdellekään on näistä kirjoituksistani apua, niin olen enemmän kuin onnellinen <3
WW <3
VastaaPoistaMinähän mietin tämän blogin aloittamista pitkään. Minä en aloittanut sitä silloin toukokuun 2013 lopussa, kun minä tämän syömisharjoitteluni aloitin. Minä olin opetellut uutta systeemiä yli kaksi kuukautta siinä vaiheessa kun tämä blogi syntyi.
Mutta enpä minä aloittanut tätä projektianikaan sotakirveet tanassa, kovalla uholla. Minä olen elämäni aikana aloittanut niin monta sellaista kuuria. Ja se uho/tsemppi on kestänyt max. puoli vuotta. Sitten kun repesi, niin repesi totaalisesti - kaikki pudotetut kilot + 10kg syötiin takaisin kuukaudessa, parissa!
Tähän projektiin minä lähdin oikeastaan vastentahtoisesti. Minä en uskonut aluksi lainkaan, että näin muka paino tippuu. Mutta silloin olin niin rikki sekä fyysisesti että henkisesti, ettei minulla ollut muuta mihin tarttua. Mutta en herraparatkoon uskonut pätkääkään, että sitä vaan kevennytään hymynaamoja piirtämällä!
Samalla olin myös jotenkin nöyrä. Tai minä olin niin lyöty lyttyyn, että en uskaltanut uhota yhtään. Eikä minulla kyllä ollut voimiakaan - muukin elämä, hätä ja huoli pojasta, oli niin sekaisin. Suurin ongelmani ei edes ollut ylipaino sillä hetkellä. Mutta jotenkin tajusin, että se on ainoa asia, minkä eteen voin ITSE vaikuttaa. Ja jos saan vähääkään pois, niin minun oloni paranee ja voimavarat kasvavat. Minullahan meni pitkään, ennen kuin kenellekään puhuin tästä asiasta. Niin paljon minä luotin itseeni ;)
Ja onneksi minä aloin pitämään tätä blogia. Tämä on vahva työkalu tälle matkalleni. Minulla oli alusta asti myös se ajatus, että se kaikki paska minun pitää saada vihdoin viimein itsestäni ulos. En minä näitä koskaan ole kenellekään puhunut. Mutta tämä blogi on auttanut myös siihen. Nykyisin minulla on ihmisiä, joille pystyn myös puhumaan näistä. Tämä on monella tapaa ollut eheyttävä juttu. Ja kun varovasti on alkanut avaamaan elämänsä esirippua, niin sieltä tulee koko ajan pienen pieniä juttuja muistin sopukoista, jotka ovat olleet kuitenkin tämän paketin syntymiseen enemmän tai vähemmän merkittäviä asioita.
Monta blogikirjoitusta niistäkin saa. Toisia joutuu vaan märehtimään vähän pidempään ;).
Ja minä tykkään kirjoittaa ;)
Samaistun sinuun monessakin mielessä. Kun tuolla lueskelin noita julkaisujasi, monta kertaa mietin, että noin minäkin voisin sanoa/kirjoittaa ja joissain kohti totesin mielessäni, että minähän tunnistan tuon tilanteen, koska olin itse matkalla juuri tuohon tilaan. Siihen pisteeseen, missä millään ei enää ole väliä. Käänsin kelkkani juuri ennen, kun ylitin sen rajan, niin kuin sinäkin teit. Tunnistin noita vanhoja tekstejäsi lukemalla monta sellaista tunnetta ja ajatusta, joita itsekin taannoin tunsin ja ajattelin. Lihomisen helppouden ja sen synkän tilan, jossa motivaatio muuttaa ajattelutapaansa on paljon vaikeampi saavuttaa kuin sen henkisen ja fyysisen romahduksen tilan, jossa itsensä antaa lihoa liikuntakyvyttömäksi. Samalla kuitenkin ihailin sitä, kuinka kaikista peloistasi ja epävarmuudestasi huolimatta olet uskaltanut matkustaa ja tarttua asioihin. Olen aika varma, että sinussa on paljon enemmän rohkeutta ja kanttia kuin itse uskotkaan. Kun olet käynyt tämän matkan ja löytänyt todellisen minäsi vahvuuksineen tulet kenties yllättymään siitä, kuinka määrätietoinen ja voimakas luonne sinulla on, ja kuinka paljon potentiaalia sinusta löytyy.
PoistaSellaisena, vahvana, minua on kai aina pidettykin.
PoistaAina olen tajunnut, että hirveätä kuorta olen kasvattanut. Ollut juuri se leppoisa lihava. Sisältä aivan rikki!
Nuorempanahan nämä kiloni jaksoin kantaa. Niin minäkin silloin aina sanoin, ettei minulla ole ylipainon mukaisia terveys ongelmia. Ei ollut verenpainetta, ei diabetestä, ei mitään.
MUTTA kun ongelmat alkoivat kasaantumaan 40 täytettyäni, niin sitten sitä leikittiinkin hengellä. Ne 6 vai 7 keuhkokuumetta ei vielä pysäyttänyt. Mutta se massiivinen keuhkoveritulppa pysäytti. Näin en halunnut lähteä!
Olemalla haavoittuva, olen löytänyt kuitenkin vahvuuteni. Pienin askelin.
Ehkä tämäkin on osa sitä kohtuullisuuden oppimista? Huomasit että 1/3 purkki riittää ja sen jälkeen kroppasi kertoi että hyh, ei enää. Ja sinä kuuntelit. Ehkä siitä tulee vielä jonain päivänä sinulle täysin sallittu, julkinen ja kohtuullisesti käytettävä herkku. Ehkä otitkin tuossa selkävoiton epäterveellisistä ajatusmalleistasi etkä Nutellasta. Ja sehän on paljon isompi asia! :)
VastaaPoistaMinä näen myös näin, että opin tässäkin jotain. Ja nämäkin harha-askeleet tarvitaan tällä matkallani.
PoistaTaisi se Nutella-purkki lentää tänne meille :D
VastaaPoistaKaapissa on jo toinen (!) purkki, tosin se kuluu hyvin hitaasti.
Mutta eihän sitä tarttis käyttää yhtään.
No ehkä tuon jälkeen en heti osta uutta, kun joulukin tulee tähän väliin.
EIKÄ! Ei sen sinne pitänyt tulla. Sinunkin täytyy nakata se eteenpäin.
PoistaHei!
VastaaPoistaHalusin vain kertoa, että olen lukenut blogiasi nyt parin päivän ajan, olen selaillut kirjoituksiasi matkasi varrelta ja olen tosi otettu siitä, miten rehellisesti ja mutkattomasti kykenet kertomaan itsestäsi ja tästä muutoksestasi.
Se on upea asia!
Olen menossa itse pian mahalaukun ohitusleikkaukseen ja aloin lukemaan blogeja aiheesta ja sitten aloin kirjoittaa omaakin. Mutta blogisi on kyllä selkeästi omanlaisensa, se erottuu edukseen niin monen eri blogin joukosta. Se on se vilpittömyys, millä kirjoitat.
Blogisi maistuu elämältä! Arjelta! Kiitos, kun jaksat kirjoittaa! :)
Hyvää joulua myös! :)
<3 ja vielä toinenkin <3 !
VastaaPoista