Ravintoterapeutin tapaaminen 6 (part 2)

En olisi todellakaan uskonut näin hyvään kilojen pudotukseen tällä jaksolla. Ja kerronpa teillekin nyt saman kuin RT:llenikin.

Siis syömisistäni tällä jaksolla. Minähän syön nyt kolmena päivänä viikossa seisovasta pöydästä lounaan. Ja kun tämä järjestely alkoi, tunsin itseni jotenkin aika ahdistuneeksi ja epävarmaksi, että kuinka minä siitä suoriudun. Se on aivan tavallista ruokaa kastikkeineen ja jälkiruokineen. Päätin ottaa tämän mahdollisuutena ja tutkimusmatkana itseeni.  Onhan normaalia sinänsä, että ihminen syö välillä ulkona.  Päätin, että opettelen edelleen niitä valintoja ja hitaasti syömistä kehoani kuunnellen.

 Ja minä olen viimeiset kuusi viikkoa syönyt kolmena päivänä lounaan aivan tavallista ruokaa. Ja olen myös ottanut sitä jälkiruokaakin joka kerta, enkä ole edes kysynyt onko sokeritonta vaihtoehtoa olemassa!

Toki minä kerätessäni annosta katson, että kasvisten ja vihannesten määrä on suuri. Seuraavaksi otan lihaa sopivasti. Ja sitä jälkiruokakippoakaan en täytä reunojaan myöten piripintaan, kuten olisin vielä puoli vuotta sitten tehnyt. Se mitä olen sieltä jättänyt pois, niin on mahdollisuuksien mukaan kastikkeet ja leipä.

Uusia huomioita itsestäni on kertynyt tämän ulkoruokailun suhteen. On ollut kuitenkin useita kertoja niin, että en olekaan jaksanut syödä sitä varaamaani jälkiruokaa kokonaan! Ja ihmeellisintä on ollut se, että olen malttanut jättää sen syömättä. Olen malttanut viedä loput biojätteisiin. Tämä kaikki on minulle hyvin uutta.

Tähän jaksoon kuuluu myös paljon muuta sellaista, mitä ei ehkä mielletä laihdutuskuurilaisen syömisiksi. Sen kismet jutun kerroinkin jo teille aikaisemmin. Olen myös syönyt tällä jaksolla päiväkahvin aikaan esim. joulutortun, pipareita, unelmakääretorttupalan. Periteisellä paikallisen huoltamoliikkeen iltakahveillani olen usein ottanut mustikkajäätelötuutin. Varsinkin jos minulla on ollut seuraa.

Eli kaikenlaista "ei laihduttajan" ruokaa on mennyt. Ja onhan minun myönnettävä, että jossain takaraivossa olen tuntenut huolta valinnoistani johtuen - enhän muuten olisi etukäteen psyykannut itseäni pienempään painonpudotukseen. Kuitenkaan en yhtäkään kertaa tuntenut sortuneeni. Koska minun tärkein tehtävä on edelleen noudattaa sitä ateriarytmiä ja siinä minä olen pysynyt, muttamaa ajopäivää lukuunottamatta.

Minä olen oppinut, että minä suoriudun syömisistäni kotini ulkopuolella. Minä olen oppinut, että oikeasti kaikki on sallittua. Kohtuudella. Oikeina aikoina. Kunhan vain huolehdin siitä, että perusasia l. kasvikset/vihannekset/liha ovat siellä pohjalla kantavana voimana. Että niillä poistan nälkäni.

Minun ei tarvitse olla huolissani siitä, että miten selviän kodin ulkopuolella. Minun ei tarvitse missään tehdä numeroa siitä, että yritän hallita painoani. Sekin on aikaisemmissa kuureissani ollut sellainen asia, mitä en ole halunnut tuoda julki. Minun ei tarvitse sanoa kahvitarjoilun kohdalla "kiitos ei" tai kysyä "olisiko hedelmää". Minun ei tarvitse vastata kysymyksiin "oletko laihdutuskuurilla". Nämä kysymykset ovat aina olleet mielestäni kiusallisia.

Tämän säännöllisen ateriarytmini kanssa minä elän kaikkialla kuin normaalit ihmiset. Ja RT:ni mukaan minä olen tehnyt hyvän opintomatkan itseeni. Ja myös näyttää siltä, että olen oikeasti oppinut jotakin! Itsestäni tuntuu myös siltä.