Takaraivossani on nyt n. kuukauden päivät pyörinyt ajatus, että alan mahtumaan lentokoneeseen ihan niin kuin normaalit ihmiset - ilman lisäjärjestelyjä.
Tästä ajatuksesta en pääse nyt eroon ja minun on pakko lähteä reissun päälle. Osaksi tämä on myös varmaan minun "50-villitystä". Nyt tai ei koskaan minun on toteutettava haaveeni. Olen mielestäni sen ansainnut ja se voisi olla vaikka 100kg:n rikkomisen palkkio. (Vaikka vielä siitä kaksinumeroisesta painosta ei faktaa olekaan...)
Kerron lähipäivinä lisää, kunhan haaveeni vielä enemmän kokretisoituu.
Kun on tuollainen konkreettinen kiva palkintotavoite, voi olla, että kaksinumeroisuus on totta ihan kohta!
VastaaPoistaMinä en varsinaisesti ole koko aikana ajatellut mitään etappeja enkä palkitsemisia. Minulle riittää "palkinnoksi" aivan tämä kaikki hyvä olo, mikä on tullut kilojen menetyksen myötä. Kaikki tämä jaksaminen. Ja toki minä saan mielihyvää pienemmistä vaatteista - vaikka niitäkään en ole hirveästi ostellut. Vaan käytän kierrätysvaatteita. Onneksi tuttavapiirissä on muitakin pienentyviä ihmisiä ;)
PoistaTätä haavettani on yritetty toteuttaa jo n. pari vuotta sitten. Oli varattu helmikuu vapaaksi, että voisimme lähteä. Mutta silloin oli sitten se massiivinen keuhkoveritulppa ja lääkärit vähän niin kuin kielsivät pitkät lennot....
Nyt vaan muutenkin tuntuu tämä haaveeni toteuttaminen ajankohtaiselta. Minä tarvitsen sen. Vaikka en vielä kaksinumeroisiin kiloihin pääsisikään ;).
Minäkin luulen että seuraavaks pamahtaa ruutuun ne kaksnumeroiset lukemat :D Voi kunpa minäkin ne joskus saavuttaisin :)
VastaaPoistaMinäkin kovin toivon, että kaksinumeroisiin päästäisiin. Mutta jos ei päästä, niin ei sen väliä. Joka tapauksessa minä olen nyt sellaisissa kiloissa, että viimeksi tämän verran on ollut painoa n. 15 vuotta sitten. Ja joka tapauksessa oloni on niin eri kuin puoli vuotta sitten :)
PoistaSusu, kyllä sinä tavoitat. Kun et hosu ja teet järkeviä valintoja.
Hieno saavutus. Tuo on kyllä aika konkreettinen juttu. Itse olen juuri tänään miettinyt noita palkitsemisjuttuja. Sinä olet kyllä reissusi ansainnut!
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että elämässäni tapahtuuneet muut asiat aiheuttavat enemmän sen, että olen reissuni ansainnut ;). Tämä on joku "minuuteni etsimisjuttu". Tämfä on joku selviytymisjuttu. Tämä minun on vain nyt pakko tehdä.
PoistaToki minusta on paljon kivempi lähteä selviytymään n. 30kg kevyempänä. Minähän jaksan kävellä ja mennä tutustumaan juuri niihin asioihin mihin haluan. Minun ei tarvitse ajatella jaksanko...
Onnea upeasta saavutuksesta! Muistan itse myös matkaoppaana ollessani matkustaessani paljon lentokoneella, että se oli siinä ja siinä että turvavyö mahtui kiinni ilman lisäkappaletta! Vielä jonakin päivänä SINÄ tulet saavuttamaan sen etapin, ettet enää tarvitsekaan pidempää välikappaletta vyöhön! Kannattaa myös ehdottomasti ottaa "ennen" kuvat vähissä vaatteissa, sillä omalle muutokselle osaa tulla niin sokeaksi, että muutosta voi olla vaikea huomata peilistä! Itse tein sen virheen, että otin ensimmäiset bikinikuvat kun olin jo pudottanut kymmenen kiloa! Nyt harmittaa, ettei ole kuvia niiltä ajoilta kun painoin sen 23 kiloa enemmän kuin nyt. Tsemppiä projektiisi! Pienin askelin hyvä tulee, eikä liikunnasta kannata ottaa vielä turhaa stressiä! :)
VastaaPoistaTerveisin: Sanna
http://pudotus.blogspot.fi/2013/11/mita-tapahtuikaan-vaatteiden-alla.html
Tässä vielä omat muutoskuvani :)
Kuvista olen jo niin moneen kertaan sanonut, että ne ovat minulle aivan mahdottomia. Edelleen on tarkoitus saada piakkoin niitä tämän hetken kuvia aikaiseksi.
PoistaMutta siis minähän en ole elämäni aikana IKINÄ käyttänyt bikineitä. Ainoa muistikuvani on, että joskus lapsena - alle kouluikäisenä - minulla on ollut bikinit olemassa, mutta koskaan en tuntenut oloani niissä kotoisaksi ja jo silloin tunsin kuinka lihava olin.... Julkisesti en pitänyt niitä bikineitä koskaan. Mökillä joskus oman perheen seurassa.
Aikuisiällä en ole edes omistanut bikineitä. Ja vieläkään ei ole yhtään sellainen olo, että haluaisin/kykenisin sellaisia hankkimaan. Aivan älyttömän suuri kynnys on hankkia edes sitä uimapukua. Sellaistakaan en ole omistanut lainkaan n. 7-8 vuoteen!
Toki tähän vähiin vaatteisiin pukeutumiseen on vaikuttanut läskieni lisäksi myös atooppinen ihoni, joka lähes aina enemmän tai vähemmän auki. Ja en vain ole oikein koskaan oppinut kestämään kaikkia katseita, joita saan osakseni.
Mutta nyt olen ajatellut hankkia sen uimapuvun reissua varten. Ja alkureissun aikana on tarkoitus saada tehohoitoa nahalleni auringossa. Aurinko on nopea hoito ja kunhan saan nahkakani kuntoon niin sitten olen vielä paremmassa iskussa tutustumaan ympäristööni.
Mutta tiedän miten suuri kynnys minulle tulee olemaan kulkea shortseissa (tai siis capreissa) ja lyhythihaisissa. Mutta psyykkaan itseäni nyt sillä, että koska lähden yksinäni reissuun niin minun ei tarvitse törmätä kehenkään tuttuun. Ja ne kaikki ihmiset jäävät sitten sinne kun minä palaan kotimaahan :)
Mutta varmaan Sanna tämän tekstin perusteella ymmärrät, että minusta ei kyllä ikinä maailmassa tulla ottamaan yhtään niin vähäpukeista kuvaa :)
Ymmärrän kyllä! Uimapuvun hankinta on jo hieno saavutus! Olet kuitenkin niin suuren urakan saanut aluille, kaikista kompastuskivistä huolimatta, että olet ansainnut rentouttavan loman ulkomailla ilman häpeilyä! Jo hihattomassa kulkeminen on iso askel, ymmärrän sen, mutta toivon että osaat myös nauttia täysin rinnoin lomasta!
PoistaOsaan :).
Poista