keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ravintoterapeutin tapaaminen 7 (part 2)

Kerittiin keskustelemaan RT:n kanssa siitä lihavuusklinikkalähetteestä. Eli vielä sitä ei ole tehty ja RT sitten soitti gastroskopian tehneelle lääkärille, että mikä mahtaa olla suunnitelma.

Ja kyllä minun aavistukseni olivat oikeassa. Hänen mielipiteensä on se, että missään tapauksessa ei nyt voida lähetettä kirjoittaa. Keliakian vaurioittama suoleni on saatava ensin kuntoon ja katsotaan tilannetta sitten uudestaan. Ja tämä tilannekatsaus tulee ajankohtaiseksi aikaisintaan puolen vuoden päästä.

Minun kohdallani ei tule kysymykseen ohitusleikkaus; missä poistetaan myös ohutsuolta. Vaan ainoa vaihtoehto olisi todennäköisimmin sleeve-leikkaus; jossa mahalaukkua pienennetään, mutta ohutsuoleen ei kosketa.

Minä ymmärrän tämän kaiken, mutta harmittaa vähän se, että olisin halunnut keskustella tapauksestani niiden lihavuusklinikan asiantuntijoiden kanssa.

Voisin tietysti hakea lähetteen joltain toiselta lääkäriltä. Vaikka yksityispuolelta. Mutta nyt minulla on sellainen olo, että en jaksa vääntää tämän asian kanssa. Taidan heivata leikkausajatuksen romukoppaan. Ja enhän alunalkaenkaan ole uskonut, että minua leikattaisiin.

Ja sekin tässä nyt tulee vastaan, että kun puoli vuotta odotellaan ja jos/kun painoni tippuu tällä tavalla ja tähän tahtiin, niin enhän minä puolen vuoden päästä täytä enää mitään lihavuusleikkauskriteerejä.

Ja niin kova hinku minulla ei sinne leikkaukseen ole, että alkaisin nyt jarruttelemaan painonpudotukseni kanssa. Sillä enhän minä kuitenkaan osaisi "oikein" jarrutella. Vaan söisin kilojani takaisin.

Eli palaan lähtöruutuun. Alunalkaenkin olen ajatellut, että lihavuusleikkaus ei ole kikka kolmonen. Joka tapauksessa minun on opeteltava terveellinen ruokailu ja minun on opeteltava oikea suhtautuminen ruokaan. Ja koska tämän opettelussa koen olevani nyt hyvin oikealla tiellä, niin helpompaa minulle on, että jatkan valitsemallani reitillä ja luotan siihen, että tämä toimii. Niin kuin on tähän asti ainakin toiminut.

Ja olen itsekseni pohtinut myös sitä, että koska nukutukseeni liittyy niin suuri riski niin en kuitenkaan ole valmis ottamaan sitä lihavuusleikkauksen takia. Ja jos tämä painonpudotukseni etenee (miksei etenisi?) tähän malliin, niin voin joutua joskus miettimään ehkä roikkoleikkausta. Ja sitä, että uskallanko silloin ottaa mahdollisesti sen riskin.

4 kommenttia:

  1. Mä olen sitä mieltä että sä oot pärjänny jo tähän asti niin hyvin että tuskin edes tarvitset leikkausta. Sit kun ajattelee kaikki riskit mitä siihen liittyy ja kun voi leikkauksen jälkeenkin tulla monenmoisia ongelmia (raudanpuutos yms.) niin voipi olla parempikin vaihtoehto ettei sinne pääse... Mä en ole vakavissani kyllä vielä edes harkinnut lihavuusleikkaukseen menoa vaikka ehkä syytä olisi koska olen todella lihava, uskon kuitenkin että pääsen itseäni tyydyttäviin lukemiin ilman sitäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kroppani on tehnyt päätöksen puolestani ;).

      Pelkään vaan niin älyttömästi sitä, että syön kiloni takaisin - niin kuin aina ennenkin. Vaikka kuinka järki sanoo, että kun huolehdin syömisen säännöllisyydestä, niin näin ei tule tapahtumaan.

      Olen joka tapauksessa varmasti loppu ikäni ravitsemusterapeutin asiakas!

      Poista
  2. Täälä kans yksi todella lihava vuosimallia -56. Olen ollut menossa lihavuusleikkaukseen, nyt sitten kohdallani olevien leikkausriskien vuoksi olenkin ruvennut perääntymään . Kohdallani on kuitenki seinä edessä, fyysinen kunto täysin romahtanut nivelv ja selkävaivojen vuoksi. Toiseen polveen tekoniven laitettu, toinen edessä....mutta kun nämä läskit. Luin tuossa henkeä haukkoen kuinka hienosti olet onnistunut. Mietin tässä, että jos saisin ammattiapua ja tukea , pystyisinkö sittenkin ilman leikkausta, tai ainakin leikkausturvallisuus lisääntyisi jos kiloja saisi reilusti pois...Mietiskelee täällä Ati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskon, että saisit apua - niin kuin minäkin sain.

      MInun tarvitsi vain uskoa, mitä minulle kerrottiin! Ja silloin keväällä (vaikka en aluksi uskonutkaan) olin niin rikki ja hajalla, että ajattelin tämän olevan "viimeinen" keino. Ettei ota jos ei annakaan. Menin RT:n luo niin "alasti" - kerroin kaiken ja vähän enemmänkin. En yrittänyt tehdä tilanteestani kaunisteltua.

      Ja tämä säännöllinen syöminen on aivan ihmeellinen juttu. Ja samoin se, että ei tarvitse hypätä vaa'alla tarkistelemassa. Luottaa vain tähän systeemiin. Ja mikään kun ei ole kiellettyä niin mikään myöskään ei aiheuta pääkopassa sortumisen tunnetta!

      Poista