Saavutus

Viime viikonloppuna minä pystyin sellaiseen suoritukseen, johon en ole pystynyt n. kuuteen vuoteen.

Yksi koiristamme oli luonnetestissä ja minä olin siellä hihnan toisessa päässä. Eihän siinä testiradalla tule kävelyä juuri lainkaan, mutta se on silti ollut minulle ylipääsemätön suoritus.

Yksin sellaisen kävelyn olisin voinutkin tehdä - omaan tahtiin ja ilman yleisöä. Mutta kun testaustilanteessa on yleisön lisäksi mukana myös luonnetestituomarit lähietäisyydellä, niin en ole voinut mennä itse koirani kanssa, koska en olisi vain pysynyt niiden tuomareiden vauhdissa. Ja olisin hengästynyt niin, ettei hommasta olisi tullut mitään.

Mutta viikko sitten menin itse. Ja halusin mennä. Se oli iso ja merkittävä juttu minulle. Minä pystyin puhumaan testin aikana sen verran mitä tuomarit halusivat ja tämähän kertoo siitä, että en hengästynyt niin paljoa, että puhuminen olisi vaikeutunut.

Tämä vähäinen liikkuminen ei myöskään aiheuttanut hikoilua. Tai suurta janoa. Testin jälkeenkään ei ollut sellainen olo, että on heti päästävä istumaan ja lepuuttamaan jalkojaan!

Nämä tälläiset onnistumiset ovat minulle henkilökohtaisesti mittaamattoman arvokkaita, kannustavia ja motivoivia . Koirani ovat minulle tärkeitä ja minä haluan löytää takaisin sen minäni, joka jaksaa touhuta koirien kanssa. Ja nimenomaan siten, että osallistun itse siihen muutenkin kuin katselemalla sivusta!