On ollut vaikeita päiviä. En taida edes tietää miksi on ollut vaikeata!
Ehkä tässä nyt käyn sitä kamppailua itseni kanssa kun pienentyminen on niin hidasta. Järjellä ymmärrän, että niin pitääkin olla, mutta jokin sisälläni toivoisi ja odottaisi enemmän ja nopeammin.
Ajatuksiini on hiipinyt useasti niitä pohdintoja, että jos en olisi tätä painoani päästänyt repsahtamaan siihen 137kg:n järkyttävään lukemaan, jos olisin tämän tilani tajunnut jo vaikka siinä 120kg:n kohdilla, niin nyt olisin jo alle 100 kiloinen. Minulla taitaa nyt olla mieletön kiire päästä alle 100kg:n. Se on nyt minulle jokin maaginen raja!
Parin viikon ajan minulla on nyt ollut tunne, että painoni ei ole laskenut mihinkään. Onkohan nyt sellainen jumitus menossa? Ja järjellä tiedän, että sellainenkin voi tulla ja on täysin normaalia! Järjellä tiedän myös senkin, että painon jumitus on parempi kuin painonnousu.
Ja näin se vaan tuntuu menevän, että kun alan miettimään mitään etappeja, niin silloin joudun kamppailemaan myös sen tunteen kanssa, että tämä on vaikeaa.
Tämä kamppailuhan on täysin minun pääni sisällä ja tunnetasolla. Syömisiin ei ole aiheuttanut ongelmia. Välillä olen huomannut itseni kaupan tuoreleipätiskin edessä tutkimassa ihania tuoreita - vielä lämpöisiä leipiä ja miettinyt miten hyvää se olisi päällysten kera syödä, mutta sitten kuitenkin tulen tulokseen, että ei minun kannata kokonaista leipää ostaa. Ei se oikeasti niin hyvää ole! Ja ostan sitten tuoreen vastapaistetun sämpylän, jolla saan leivän mielitekoni tyydytettyä.
Uskon kuitenkin, että tämä rytmini on jo helpottanut valintojen tekemistä. Näkyyhän se jo siinäkin, että kauppaan mennessäni minulla on ajatus siitä mitä haluan lautaselleni kasata. Eli siis minähän en nyt ostele enää heräteostoksia lainkaan!
Ja kaikesta tästä huolimatta minulla on vaikeuksia nyt hallita itseäni siinä, että minä en odota ja toivo liikoja.
Nää on näitä aatoksia, joita varmasti tulee matkalla, vaikka menisi miten hyvin. Jos ei tulisi, olisi syytä ihmetellä miksei jo aikaisemmin ole onnistunut pysyvä painonpudotus. Onneksi painonputoaminenkaan ei ole tunneasia, vaikka ärsyttävää onkin jos tuntuu ettei se putoa. Jossitella ei kannata, mahtavaa on se että olet tuolla tiellä juuri nyt, ja aivan varmasti voitat tämän kamppailun! Vanhan laihduttajan siellä täytyy vain tajuta ajan kanssa, että nyt on uudet tuulet. Iloa viikkoosi!
VastaaPoistaTuttuja tunteita! Jumitustahan se, kun syöt vaan "oikein", etkä ala liikaa kituuttamaan syömisten kanssa, niin kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos Hilma ja Matamiina :)
VastaaPoistaMinulle tämä kirjoittaminen tuntuu sopivan terapiaksi - kun saan purettua tänne tuntemukseni, niin ne eivät tunnukaan enää niin vaikeilta :)