maanantai 9. syyskuuta 2013

Lämpö

Minä en pysty nauttimaan aurinkoisista, lämpöisistä päivistä. Niin kauniita kuin ne ovatkin ja varsinkin näin syksyn tultua pitäisi saada otettua kaikki irti syyskesän lämmöstä. Siihen minä en pysty.



En pysty nauttimaan kuumuudesta. Hikoilen niin paljon, että hävettää. Minä tuoksahdan helposti pahalle kuumuudessa. Vaikka olisin vain paikallaan, niin hiki puskee läpi kauttaaltaan. Rintojen ja mahaläskin alunen ovat hikimärkä koko ajan. Ja se aiheuttaa sen pahan hajun, varsinkin rintaliivit alkavat haista hyvin nopeasti. Niitä saisi olla pesemässä kolme kertaa päivässä. (Vaihtoliivejähän minulla ei tietenkään ole).

Kuumuus aiheuttaa myös turvotusta. Kauttaaltaan. Jalat ovat pahiten turvoksissa. En saa minkäänlaisia (vanhoja venyneitä) läpysköitäkään  jalkaani. Liikkuminen, joka on jo ennestäänkin hankalaa, vaikeutuu entisestään. Jalat menevät lähes tunnottomiksi ja tuntuu kuin en hallitsisi jalkateriäni. Koko kävely muuttuu entistä enemmän ankkavaappumiseksi.

Kuumalla ilmalla hautaudun mieluiten sisätilojen viileyteen ja silti joudun käymään viileässä suihkussa useampaankin kertaan. Liikkeelle pääsen vasta päivän käännyttyä iltaan kun aurinko ei enää porota. Harmittaa vietävästi, sillä sinänsä aurinko tekisi minulle hyvää; sekä mielelle, mutta ennen kaikkea atooppiselle iholleni! Olen ennen voinut nauttia auringosta ja toivon ja odotan, että jälleen voin siitä nauttia. Mutta nyt odotan syysmyrskyjä ja talven kylmyyttä.

2 kommenttia:

  1. Tämäpä tämä. Minä olen vitsaillen kaveriporukan hikipää, naureskelen itselleni ja peitän vitsailuun sen, että oikeasti sattuu. Leikkasin hiukset lyhyemmäksi, ettei päätä kuumottaisi niin paljon. Nyt hikipisarat tippuvat hiusten latvoista kaulalle. Käsilaukussa on paperinyssäköitä, kun muka vaivihkaa olen pyykäissyt otsaani, kaulaani, niskaani. Huoh. Niin tuttua, tuttua.

    Ps.Minäkin olen oikeasti anonyymina, vain mieheni tietää blogistani. Enkä muille aio kertoakaan, jotenkin tuntuu hyvältä että on tämmöinen oma juttu.

    VastaaPoista
  2. Hikoilija täälläkin. Mulla vaan hikistyy aina ensimmäisenä se kaikista näkyvin, eli pää. Sitten kun on lyhyet hiukset niin se hiki valuu ihan valtoimenaan ja yleensä varsinkin selkä onkin ihan litimärkä pään lisäksi. Ja ihan voi olla vaikka kuin kova pakkanen keskellä talvea, mutta jos mun kroppa päättää että iik nyt hikoiluttaa niin siten hikoillaan. :/

    VastaaPoista