Askelia 1

Ravintoterapeuttini kanssa sovimme ensimmäisellä tapaamisellamme, että en ala vielä miettimään liikuntaa  erityisesti osana tätä elämänmuutostani. Tämä siksi, että en yksinkertaisesti jaksa vielä liikkua mitenkään, että siitä olisi minulle mitään nautintoa.

En ole koskaan ollut kovin liikunnallinen yksilö. Ala-asteikäisenä minä tykkäsin ainoastaan joukkuepeleistä; pesäpallo ja lentopallo suosikkejani. Pesäpallossa olin luultavasti aivan hyväkin - koska joukkueita valittaessa minä olin joko toisen joukkueen kasaaja tai jos en ollut niin en koskaan jäänyt viimeiseksi valittavaksi. Olisin halunnut jopa lähteä pesäpalloseuraan pelaamaan, mutta kotikylällämme oli kaksi seuraa, joista toinen porvari- ja toinen työläisseura. Olisin halunnut siihen "väärään" seuraan, koska kaverinikin olivat siinä, mutta vanhemmilleni se ei sopinut. joten en mennyt sitten kumpaankaan seuraan pelaamaan.

Yläasteikäisenä minä vielä osallistuin liikuntatunneille, kun porukka oli tuttu. Mutta lukioon siirryttyäni aloin lintsaamaan kaikki liikuntatunnit, koska en vaan halunnut mennä sinne. Luokkakavereissa oli paljon uusia ja en voinut kuvitellakaan olevani jumppavaatteissa heidän nähden, saatika samaan aikaan suihkussa liikuntatunnin jälkeen heidän kanssaan. Tuolloin minä jaksoin vielä kävellä kouluun. Matka oli n. 4km suuntaansa.

Aikuisiällä en ole liikkunut aktiivisesti mitenkään. Ajokortin saatuani liikkuminen vähentyi entisestään. Kaikki liikuntani on ollut "parkkipaikalta johonkin" ja se mitä työssä on ollut pakko liikkua. Saadessani potkut vuonna 2009, jäi sitten myös työn mukanaan tuoma liikunta pois. Työni oli aika raskasta fyysisesti.

Nuorempana minä jouduin/sain ja jaksoin liikkua koirieni kanssa, mutta nyt sekin on jäänyt vähemmälle omalle osallistumiselle. Asumme sellaisessa paikassa, että koirat voivat olla vapaana isossa pihassamme ja pienessä metsässämme. Minun ei tarvitse kuin laskea ne pihalle ja olla siellä hissukseen kävelemässä seurana. Ja välillä heittää palloa, keppiä tms. Tai sitten otan koirat autoon ja menemme isompaan metsään. Koirat liikuttavat itse itsensä ja toinen toisensa. Joskus näyttelyissä on sattunut hauskoja tilanteita kun tuomari on kehunut koirani loistavaa lihaskuntoa katsoen minua päästä varpaisiin. Kerron kyllä aina hymyntapainen kasvoillani, että "lenkittämällä koirieni lihaskunto ei ole tullut, vaan ne ovat saaneet paljon vapaana liikuntaa".

Nyt yritän pudottaa painoa vain ja ainoastaan ateriarytmin ja ruokavalion avulla. Ja uskon, että liikkumishalutkin heräävät pikkuhiljaa sen myötä kun saan painoani alaspäin. Aivan pieniä muutoksia olen jo havainnut itsessäni; minun ei ole pakko saada autoa aivan oven eteen parkkiin, minä en enää kierrä korttelia autolla ympäri etsiessäni lähintä parkkipaikkaa, minä en siirry enää autolla jos seuraava asiointipaikkani on korttelin päässä. Minulla on aivan vaivihkaa askeleet pikkaisen lisääntyneet. Mutta ei ne lukemat ole päätähuimaavia vielä! Uskoisin kuitenkin, että viime kevääseen verrattuna olen kuitenkin n. kaksinkertaistanut päivittäisen askelmääräni. Tässäkin asiassa etenen pikkuhiljaa ja itseäni kuunnellen. Teen sen mikä hyvältä tuntuu.

Sain siskoltani askelmittarin motivaattorikseni. En osaa sanoa siitä nyt vielä mitään suuntaan enkä toiseen - motivoinnin kannalta, mutta olenpa kuitenkin pitänyt sitä taskussani ja ajatelin pitäväni pientä kirjaa siitä, että tapahtuuko mitään edistystä painon pudotessa. Tässä on ensimmäisen viikon listaukseni askeleista:

27.8.2013    2340
28.8.2013    1895
29.8.2013    1810
30.8.2013    1411
31.8.2013     605
01.09.2013   1745
02.09.2013   1294

Otan seuraavan seurantajakson joskus, kun itestäni tuntuu, että askeleeni olisivat voineet lisääntyä.