Viimeiset kaksi viikkoa ennen tätä päivää minä oikeasti jännitin. Laskin päiviä ja lopulta laskin tunteja. Ja toivoin niin hartaasti, että se paino olisi tippunut sinne alle 120 kilon. Ja samalla toppuuttelin itseäni ajattelemasta, että tähän asti minulta on mennyt n. kilo/viikko ja jos sama tahti on jatkunut niin.... Ja se valtava psyykkaus siihen, että jos tämä toiveeni ei toteudu niin en saa pettyä!
Tähän ajatusprosessiini kuului mukaan koko ajan se pohdinta, että jos en olisi noudattanut tätä ateriasuunnitelmaani ja sen säännöllisyyttä, niin samassa ajassa minä olisin voinut lihoa 5 kiloa. Helposti.
Heti huoneeseen päästyäni sanoin RT:lle, että tämä on ollut liian pitkä aika ja että minulla on ollut oikeasti ikävä häntä. Hän kysyikin ensimmäiseksi, että haluanko tietää missä painon suhteen nyt mennään? Ja halusinhan minä. Punnitsimme minut heti ja minä en oikeasti ollut uskoa korviani kun hän sanoi, että pudotusta on 9,3kg. Pyysin häntä toistamaan juuri sanomansa!
Ja siinä sitten vain kävi niin, että purskahdin itkuun. Näin voimakas reaktio oli minulle itsellenikin aivan täysi yllätys. Lähes shokki. Mutta minä en vain voinut uskoa sitä todeksi. En meinaa uskoa sitä nyt muutaman tunnin sulattelunkaan jälkeen todeksi. Minä olen rikkonut sen 120kg, jota niin hartaasti toivoin. Mutta rikoin myös 115kg:n rajapyykin, jota en edes villeimmissä unelmissani uskonut mahdolliseksi.
Ja minun ravintoterapeuttini itki minun kanssani.
Omalta osaltani tähän itkuuni sisältyi paljon muutakin. Eilen maanantaina 23.9. kävin pitkästä aikaa silmälääkärissä. Ja se käynti olisi oikeastaan voinut jäädä väliin. En ole vielä varma olisinko halunnut sitä tietoa, mikä siltä reissulta tuli. Tai en olisi halunnut enkä tarvinnut.
Silmissäni kerrottiin olevan sitten alkava kaihi. Kyllä sen kanssa pärjää, mutta kun minulla ennestään on jo olemassa kerato conus, niin jotenkin en nyt tunne tämän olevan mitenkään "reilua", että samoihin silmiin tulee kaiken maailman ongelmat. No, olen asialle jo nauranutkin, onhan siellä vielä paljon tervettäkin olemassa; näköhermot, verkkokalvot, silmänpohjat... Ja nämä molemmat silmävaivani ovat leikkauksella korjattavissa. Sitten joskus.
Ehdottomasti tämän päiväinen lukema 114,6kg on paras uutinen pitkästä aikaa ja päivän pelastus. Ja koen ansainneeni sen. Tämän voimalla mennään pitkän aikaa eteen päin!
(Jatkuu. Tämän käynnin joudun purkamaan "viipaloituna" sopiviin annoksiin)
Kuulostaa ihanalta toi sun ravintoterapeutti!
VastaaPoista-Kaukaa Kaunis
Hieno juttu ja kuten edella sanottu, kuulostaa ihanalta r.terapeutilta :)
VastaaPoistaTulee mieleen, kun vuonna 2009 kävin muutamia kertoja työterveydessä terveydenhoitajan juttusilla ylipainoon liittyen. Tuolloin terveydenhoitaja ehdotti minulle samanlaista ruokailusysteemiä, mikä sinulla on meneillään. Ajattelin silloin, että: Ei, tahdon nopeita tuloksia! Ninpä jatkoin samalla vanhalla linjalla, laihdutan - lihon - laihdutan - lihon, ja painoa kertyi vielä 26 lisää! Olisinpa uskonut terveydenhoitajan ammattitaitoon :)
VastaaPoistaOlet löytänyt varsinaisen kultakimpaleen tuossa ravintoterapeutissa :)
Voi että, kuulostaa ihan mahtavalta. Sekä pudotuksesi että ravintoterapeuttisi. Ja voi että minäkin odotan että pääsen JOLLEKIN puhumaan lisää näistä asioista jossain vaiheessa.
VastaaPoistaRavintoterapeuttini on kultakimpale. Hän on jotenkin tajunnut ottaa minut kokonaisena ihmisenä - eikä vaan sairaalloisen ylipainoisena. Hän ei saarnaa, hän ei naputa. Hän on nähnyt minun läpi ja osaa vedellä nyt juuri oikeista naruista ;).
VastaaPoistaTämä on hyvin jännittävä matka ja prosessi nyt itseni kanssa!