Minä tunnen itsessäni pieniä muutoksia, mutta ne eivät näy vielä mitenkään peilissä eikä muille ihmisille. Tämä on hassu tilanne; tunnen itseni jo hoikistuneeksi, mutta kun katson peiliin, niin sieltä ei näy minulle mitään uutta. Eli edelleen väistän ja kierrän peilit kaukaa. Taistelen kovasti sitä vastaan, että onko tämä kaikki turhaa? Aivan sama. Nyt tuntuu, että päivät menevät vain sitä seuraavaa ruokailua miettiessä.
Koko ajan minä nyt muistutan itseäni siitä, että kilot eivät ole tulleet minulle kuukaudessa eikä parissa. Ei vuodessa eikä kahdessakaan. Eikä ne kilot voi lähteäkään muutamassa viikossa. Minun ei pidä nyt ajatella mitään tavoitteita tai ihannepainoa. Minun pitää vain uskoa, että muutoksella minä pikkuhiljaa tulen kevyemmäksi. Ja sitä kautta oloni ja elämäni parantuu. Minun on nyt vain uskottava siihen.
Ravintoterapeuttini varoitti minua tästä ensimmäisellä tapaamisellamme. Me lihavat olemme malttamattomia ja pitkäjännitteettömiä. Meillä pitäisi sen painon pudota heti 20kg vain sillä kun keskustelemme terveellisistä ruokailutavoista ja laihdutuksesta! Ja koko ajan järjellä tajuan, että eihän se näin voi mennä. Ihmedieettiä ei ole.
Vie n. 2kk, että ihminen "omaksuu" opettelemansa uuden tavan. Tähän mennessä minulla ei ole ollut vaikeuksia pitää ateriarytmistä kiinni, mutta tällä viikolla huomaan joutuvani taistelemaan. Aamupalan syönti on lipsunut vähän myöhemmäksi ja sen myötä vähän kaikki ateriat. Minä en ole viime aikoina konkreettisesti merkannut siihen omaan päiväkirjaani toteutuneita ruokailuja. Minä en taida olla vielä valmis lipsumaan tästä kirjaamisesta? Nyt on tehtävä ryhtiliike ja otettava takaisin ateriapäiväkirjaan merkkaaminen. Ja minun on nyt vain osattava nauttia niistä pienistä muutoksista, joita itsessäni havaitsen ja ottaa voimaa sekä motivaatiota niistä!
Tänään minä tein melkoisen suorituksen; kiipesin kolmanteen kerrokseen! Huilaamatta. (En toki vapaaehtoisesti, mutta kun ei ollut hissiä, niin oli pakko). Puuskutin ja hikoilin perille päästyäni, mutta selvisin.
Olet ihan kun minä ennen. Älä luovuta. Alkupainoni oli 118 kg nyt kesän jälkeen lihoneena 86 kg. Olo on ihana. En ole keijukainen siis vieläkään, mutta helpompi olla näissä kiloissa. Ikäni 52 vee
VastaaPoistaJuu, en minä luovuta. Mutta välillä pitää kertoa, että ei tämä kuin ruusuilla tanssimista ole ;). Tosin näihin epätoivon hetkiin vaikuttavat monet, monet muutkin asiat.
VastaaPoistaAmmennan voimaa näistä pienistä edistyksistä! Ja vaikka välillä ketuttaa, niin silti olen pysynyt ohjelmassani. Tähän asti.
Tiedän kuinka vaikeaa tuo homma on. Yritän nyt muutamaa kiloa laihduttaa. -35 kg sain pois yrityksen ja erehdyksen kautta. Opin että tärkeintä on kuitenkin syöminen monta kertaa päivässä. Ennen vanhaan saatoin syödä vain iltapäivällä ensimmäisen kerran ja siinähän koko ilta menikin- syömällä. Aamiaisen syömisen opettelu oli vaikeinta. Paino tippui vaikka välillä herkuttelinkin. Anna itsellesi lupa myös siihen äläkä kanna huonoa omaatuntoa.
VastaaPoistaKohta näet edistyksen peilistäkin!! Minä siis se 52 vee.
Taistelen vieläkin joka päivä makean himon kanssa ja muutenkin. Tahtoisi syödä enemmän, muitta aivot eivät anna. Tai välillä antavat ja sen jälkeen on kamala morkkis.
Tää teksti kolahti ihan täysin. Miten sitä osaakin olla niin malttamaton vaikka ittelleen hokeekin että tämä vie aikansa.
VastaaPoistaJa samassa vaiheessa ollaan, minäkin tunnen paljonkin muutoksia kehossani, mutta ne ei näy peilissä taikka muiden silmissä.
Jaksamista ja pitkäjänteisyyttä siis sinnekin suunnille!
Jään seuraamaan edistymistäsi :)
-Kaukaa Kaunis