Palautetta

Minä en ole koskaan laihdutukseni alussa kertonut asiasta kuin aivan lähimmilleni. En tälläkään kertaa. Syynä siihen on takaraivossani ikuisesti asuva epäonnistumisen pelko. Haluan varmasti suojella itseäni siltä pettymykseltä jos en onnistukaan . En ole koskaan halunnut tehdä laihduttamisestani numeroa ja silti jossain syvällä minussa on se turhamainen nainen, joka kaipaisi nyt heti niitä kommentteja pienentymisestäni. Ei suuren yleisön kuullen, mutta yksityisesti.

Nyt minulle kaksi ystävääni sanonoi pari päivää sitten, että laihtumiseni huomaa. En tiedä voidaanko niitä laskea, koska he tietävät projektistani. Minun ajatukseni ovat niin hassuja, että en osaa "luottaa" näihin tuttujen huomioihin, vaikka molemmat sanoivat, että painonpudotukseni näkee kasvoistani ja yläosastani. Minkä itsekin olen havainnut. Ja järjelläkin osaan ajatella, että onhan sen pikkuhiljaa alettava näkymäänkin, koska olenhan minä kevään suurimmasta painostani keventynyt kuitenkin n. 14kg. (Tähän blogiin kirjaan pudotuksen laskettuna "virallisesta" ravitoterapeutin luona punnitusta lukemasta.)

Pirun hyvältä se tuntui! Vaikka epäluulostelenkin. Odotan niin innolla sitä, että joku sellainen kommentoisi, joka ei tiedä projektistani ja samalla tiedostan, että hyvänpäiväntutuilla on varmasti suurempi kynnys tulla sanomaan laihtumisestani. Sairaalloisen lihavalle on vaikea mennä antamaan sitä positiivista palautettakaan. Tai näin oletan. Ajatellaan varmaankin, että jos se ihminen ei olekaan laihduttanut tarkoituksella ja pelätään toisen loukkaantuvan. Varmaan voi verrata vähän siihen, että naista on vaikea mennä onnittelemaan raskaudesta, jos vatsa on vähän pyöristynyt. Ennen kuin on siitä asiasta aivan varma.

Minulle itsellenikin kävi juuri näin, että olen useamman kerran katsonut erästä kylälaistämme miestä, että onko hän laihtunut. Mutta koska ollaan nippanappa hyvänpäiväntuttuja, niin en voi tietenkään mennä sanomaan mitään. Kysyin hänet paremmin tuntevalta ihmiseltä, että näenkö oikein ja sain vahvistuksen asialle ja vielä senkin tiedon, että hän on järkeistänyt syömisiään. Eli varmaan aika lailla samalla metodilla hän menee kuin minäkin. No, hän voipi käydä vaikka samalla ravintoterapeutilla! Minun niin mieleni tekisi onnitella häntä hienosta saavutuksesta. Ehkä rohkaisen itseni ja sopivan tilaisuuden tullen sanon sen hänelle.