Ravintoterapeutin kanssa tekemäni sopimuksen mukaisesti lähdin sitten arkeen opettelemaan säännöllistä ruokarytmiä elämääni. Ajatuksena se, että minun ei tarvitse varsinaisesti vahdata syömisiäni, vaan huolehtia vain ruokailuajoista, helpotti kovin. Nyt minä opettelen kokonaan uuden ajattelutavan. En ajattele "sallittuja ruokia", "sortumisia", punnituksia, tavoitteita.
Arvelin kyllä, että automaattisesti alan myös miettimään mitä syön kun alan paneutumaan tähän asiaan. Ei minulle ole mitenkään epäselvää, miten laihdutetaan - niin monta kertaa elämäni aikana olen laihduttanut. Se minulle on epäselvää, miten ne pudotetut kilot pidetään poissa! Heti alkuun minulle oli tulossa suuria haasteita. 2 viikonloppua peräkkäin olimme Balttiassa reissussa ja ravintolasyömisiä tulisi useampia. Jouduin psyykkaamaan itseäni todella paljon, että en ajattele ruuan "laihduttavuutta", vaan keskityn siihen ruokailuaikojen noudattamiseen! Minä suoriuduin hyvin. Päähäni ei tullut yhtäkään ajatusta siitä, että minun kuurini on epäonnistunut. Toki vähän katsoin mitä lautaselleni laitoin ja minkä verran.
Ruokamäärän suhteen ateriakerralla oli kovasti opettelemista samoin oli ensimmäisen kahden viikon aikana vaikeuksia syödä 4-5 ruokailukertaa.. Mutta pikkuhiljaa aloin luottamaan siihen, että nyt ei tarvitse puntata itseään ähkyksi, vaan seuraava ruokailu on jo vähän ajan päästä ja saavutin myös tavoitteen mukaisen ruokailukertojen määrän.
Ensimmäisen kuukauden aikana minä kävin useamman kerran ulkona syömässä. Jos minun teki mieleni pizzaa, niin sitten menin pizzalle! Ja se oli se ruokailukerta, enkä jäänyt murehtimaan sen enempiä. Tämän kaiken mukana minulta jäi pois esim. päivittäinen muumilimppari ja munkki. Eikä se tuottanut kuitenkaan vaikeuksia. Makean mielitekooni löysin jälleen hedelmät. Mutta myös jäätelöä söin jos sitä teki mieli. Merkkasin sen vain sitten ateriapäiväkirjaani toteutuneeksi välipalaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti